Työn kuormitustekijöiden selvittäminen ja mittaaminen työpaikalla auttaa suunnittelemaan työterveyttä parantavia toimia.

Suomessa arvioidaan olevan noin 400 000 työntekijää, jotka tekevät raskasta ruumiillista työtä. Siihen liittyy monenlaisia terveysriskejä, kertoo Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Ari-Pekka Rauttola.

– Fyysinen kuormittuneisuus, kumuloituva väsymys ja riittämätön palautuminen ovat yhteydessä hengitys-, verenkierto- ja liikuntaelimistön oireisiin, vaivoihin ja sairauksiin. Nämä voivat johtaa työkyvyn heikentymiseen tai menettämiseen, Rauttola varoittaa.

Elintarvikealalla on tavallista etenkin toistotyö sekä kuumasta tai kylmästä lämpötilasta aiheutuva kuormitus.

Työturvallisuuslain mukaan esimerkiksi toistorasituksen työntekijälle aiheuttama haitta tulisi välttää tai jos se ei ole mahdollista, haitan tulee olla mahdollisimman vähäinen. Työnantajan tulee tunnistaa toistotyöstä aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä suunnitella sen torjuntatoimenpiteet. Tyypillisesti ne voivat liittyä työnopastukseen, työpisteen käyttöominaisuuksiin, työasentoihin, työliikkeisiin, työvälineisiin ja työjärjestelyihin.

Työnantajan on työn luonne huomioiden selvitettävä ja tunnistettava työperäiset sairaudet, tapaturmat ja ammattitaudit, työn kuormitustekijät, lisääntymisterveydelle aiheutuvat vaarat sekä työntekijän henkilökohtaiset edellytykset tehdä työtä.

Mittaukset tehdään työn arjessa

Kaikki kuormitus ei sinänsä ole pahasta.

– Ihminen vaatii sopivaa kuormittumista, jotta hän voi hyvin ja ruoka ja uni maistuvat, Rauttola toteaa.

Ongelmana raskaissa töissä ovat lihaksiston liialliset ja toistuvat kuormituspiikit tai se, jos kuormituksesta ei ehdi palautua.

Työterveyslaitos tutkii ja mittaa kuormitusta työpaikoilla. Jos työpaikalla halutaan selvittää työtehtävien ja työvaiheiden kuormitustasoja, voi Työterveyslaitokselta pyytää asiantuntijaryhmän tutustumaan tilanteeseen ja tekemään tutkimusmittauksia.

– Menemme työn arkeen. Käymme aluksi laajapohjaisen keskustelun työpaikalla ja arvioimme, mitä asioita pitää selvittää ja mitä tutkimusvälineitä tarvitaan, Rauttola kertoo.

Keskustelussa on mukana sekä työnantajan että työntekijöiden edustajia, kuten työsuojeluvaltuutetut. Lisäksi on tapana tehdä koko henkilöstölle työkuntoprofiilikysely, josta tutkijat saavat kokonaiskuvan henkilöstön kokemasta työssä kuormittumisesta, palautumisesta, työ- ja toimintakyvystä sekä henkilöstön terveydestä ja hyvinvoinnista.

Kuormituksen liikennevalot

Työterveyslaitos mittaa työn aiheuttamaa fyysistä kuormittuneisuutta todellisissa työtilanteissa. Mittaukset eivät häiritse työn tekemistä.

Tuki- ja liikuntaelimistön kuormittumista voidaan tutkia muun muassa mittaamalla lihaskudoksen happisaturaatiota, lihaksiston kimmo-ominaisuuksia tai lihassähköistä aktiivisuutta (EMG). Menetelmillä pystytään tarkasti todentamaan, miten työkuormitus kohdentuu eri lihaksiin. Lihaskuormitus (EMG) lausutaan ja pisteytetään työtehtävittäin liikennevalomallin mukaan kolmessa luokassa: punainen on erittäin kuormittava, keltainen keskiraskas ja vihreä kevyt.

Työtehtävien ja -asentojen perusteella voidaan mitata eri lihasten ja ruumiinosien kuormitusta. Tavallisia mittauksen kohteita ovat esimerkiksi ranteen koukistaja ja ojentaja, hauis, olka, hartia, yläselkä ja alaselkä.

Tavallinen ongelma on myös hengitys- ja verenkiertoelimistön liiallinen kuormittuminen työssä. Tästä aiheutuu kasautuvaa väsymystä, mikä heikentää työtehoa ja tuottavuutta sekä lisää tapaturma- ja sairauspoissaoloriskiä. Tällaista kuormitusta voidaan selvittää mittaamalla esimerkiksi hapenottokykyä, sykeväliä, sykintätaajuutta ja hormonaalista säätelyä.

– Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan, kun työ on oikein tauotettu, hengitys- ja verenkiertoelimistön työn aikainen keskimääräinen kuormittuneisuus ei saisi ylittää 50 prosenttia ja kuormitushuiput eivät saisi ylittää 80 prosenttia maksimaalisesta hapenottokapasiteetista, Rauttola mainitsee.

Kylmä ja kuuma rasittavat

Elintarvikealalla yleisellä kylmä- ja kuumatyöllä voi olla merkittäviä vaikutuksia työkykyyn ja terveyteen. Kuumatyön raja-arvona pidetään 28 asteen lämpötilaa ja kylmäaltistumiseksi katsotaan työskentely alle 10 asteen lämpötilassa. Kuuma- ja kylmätyössä olennaista on mahdollisuus palautua. Tauot, joiden aikana oleskellaan normaalimmassa lämpötilassa, ovat siksi tärkeitä.

Lämpökuormittumisen arvioimiseksi mitataan myös työntekijän kehon lämpötiloja. Siihen on yhtenä välineenä syvälämpötilamittari, joka niellään ja poistuu suolistokierron kautta. Ääreisverenkierron osalta mitataan ihon lämpötilaa esimerkiksi käsistä.

– Ihmisiä voidaan anturoida sen mukaan, missä haastava kohta on. Kun sormien ja kämmenselän lämpötila laskee alle 20 asteen, toimintakyky alkaa heiketä merkittävästi, Rauttola kertoo.

Tärkeää on lisäksi työtilan ilmankosteuden mittaaminen.

– Kuuma ja kostea on vaarallinen yhdistelmä, Rauttola toteaa.

Miten pääsee alkuun?

Kun työpaikalla halutaan selvittää työkuormituksen riskejä, asiaa käsitellään yleensä aluksi paikallisesti työnantajan ja työntekijöiden edustajien kesken. Seuraavaksi saatetaan pyytää arviota ulkopuoliselta konsultilta tai työterveyshuollosta.

– Tämän jälkeen monesti soitetaan meille, jos asia on sen tyyppinen, että voimme sitä selvittää, Rauttola kertoo.

Tavallisesti Työterveyslaitokseen ottaa työpaikalta yhteyttä esimerkiksi työsuojelupäällikkö. Työntekijöidenkin edustajilla on oikeus olla Työterveyslaitokseen yhteydessä, mutta tutkimukset vaativat työnantajan luvan, ja yleensä työnantaja myös rahoittaa ne.

Työkuormituksen tutkiminen on myös työnantajan etu, Ari-Pekka Rauttola muistuttaa.

– Kun ylikuormitusta saadaan vähennettyä, työn tuottavuus kasvaa, työhyvinvointi lisääntyy ja sairauspoissaolot vähenevät. Tutkimus auttaa myös suuntaamaan työpaikalla tehtävät muutos- ja parannustoimet todellisiin ongelmakohtiin.

Teksti: Elias Krohn


Lue lisää: Työterveyslaitos: Fyysisen työkuormituksen hallinta osana työkykyjohtamista

Lue lisää: Työturvallisuuskeskus: Fyysinen kuormitus

Elintarvikealalla tehdään paljon fyysisesti raskasta työtä. Kuvassa leikataan lihaa HKScanin Outokummun tuotantolaitoksella joulukuussa 2015. Kuva: Minna Räsänen