Jäsenedut

SEL:n jäsenenä saat monia rahanarvoisia etuja

Ammattiliiton jäsenyys kannattaa aina työsuhteesi muodosta riippumatta. SEL:n jäsenyydellä turvaat selustasi työelämässä ja työttömyyden varalta. Liiton jäsenenä olet mukana parantamassa elintarvikealan palkkoja ja muita työehtoja sekä työoloja. Mitä enemmän meitä on, sitä enemmän meillä on neuvotteluvoimaa kun palkoista ja muista työehdoista sovitaan työpaikalla tai työehtosopimusneuvotteluissa.

Kun kuulut liittoon, liiton jäsenedut ovat käytössäsi, voit osallistua liiton toimintaan ja olla mukana vaikuttamassa ja päättämässä asioista. Liiton jäsenenä osallistut esimerkiksi työpaikkasi luottamusmiehen valintaan ja pääset päättämään, millaista toimintaa ammattiosastosi järjestää.

SEL:n jäsenmaksu on 1,4 % bruttopalkastasi ja se sisältää myös työttömyyskassan jäsenmaksun. Jäsenmaksu on kokonaisuudessaan verovähennyskelpoinen, mikä tarkoittaa, että maksat jäsenyydestäsi lopullisessa verotuksessasi vähemmän kuin mitä kuukausittain maksat liitolle palkastasi.

Palkka ja muut työehdot

SEL neuvottelee alan työnantajaliiton kanssa elintarvikealan työntekijöiden valtakunnalliset yleissitovat työehtosopimukset, joissa määritellään kaikkien elintarvikealan työntekijöiden palkka- ja muiden työehtojen vähimmäistasot, esimerkiksi työajat, lisät, ylityökorvaukset, lomat ja lomarahat sekä sairausajan palkka.

Työpaikoilla sovitaan paikallisesti työehtosopimusta paremmista palkoista ja muista työehdoista, mutta ei huonommista.
 
Työsuhdeneuvonta ja oikeusapu

Jos sinulla on kysyttävää palkastasi tai muista työehdoistasi tai sinulle tulee niihin liittyviä erimielisyyksiä työnantajasi kanssa, liitto neuvoo ja auttaa sinua ratkaisemaan ongelmat.

Luottamusmies neuvoo ja auttaa sinua työpaikallasi. Jos työpaikallasi ei vielä ole luottamusmiestä tai et ole tällä hetkellä töissä, voit olla suoraan yhteydessä SEL:n aluetoimistoon.

Jos sopua ei synny neuvottelemalla, liitto vie asiasi tarvittaessa oikeuden ratkaistavaksi. Sinulle voidaan myöntää liiton kokonaan kustantama oikeusapu, kun olet ollut liiton jäsen vähintään kuusi kuukautta ja maksanut jäsenmaksusi. Oikeusapu korvaa myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut, jos asiasi hävitään oikeudessa.

SEL:n seitsemän aluetoimistoa palvelevat jäseniämme kaikissa työsuhteeseen, työehtoihin, työttömyysturvaan ja liiton jäsenyyteen liittyvissä asioissa.

Työttömyysturva

SEL:n jäsenmaksu sisältää myös työttömyyskassan jäsenmaksun. Työttömät ja lomautetut Suomen Elintarviketyöläisten Työttömyyskassan jäsenet saavat työttömyyskassasta ansiosidonnaista työttömyysturvaa, jos ansiopäivärahan jäsenyys- ja työssäoloehto täyttyy.

Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen myös liikkuvuusavustusta, vuorottelukorvausta ja muutosturvarahaa.
 
Lakkoavustus

SEL maksaa jäsenilleen lakkoavustusta, jos liitto julistaa lakon tai jos työnantaja julistaa työsulun. Lakkoavustuksen suuruudesta päättää SEL:n liittohallitus. Lain mukaan lakkoavustuksesta 16 euroa/päivä on verovapaata ja sen ylittävä osuus on saajalleen veronalaista tuloa.
 
Koulutus

Voit osallistua maksutta KSL-opintokeskuksen koulutuksiin. Jos toimit työpaikan tai ammattiosaston luottamustehtävissä, liitto tarjoaa sinulle monipuolista edunvalvonnan ja järjestötoiminnan koulutusta Murikka-opistolla. Myös ammattiosastot ja aluejärjestöt järjestävät jäsenilleen omia koulutuksia. Tutustu liiton koulutustarjontaan.

SEL korvaa jäsenensä työelämään liittyviä opintoja avoimessa ammattikorkeakoulussa tai avoimessa yliopistossa enintään 200 euroa/vuosi/jäsen. Tuki anotaan etukäteen ja se maksetaan jälkikäteen kurssimaksun kuittia ja hyväksytyn kurssisuorituksen todistusta vastaan. Lue lisää ja täytä hakemus täältä.
 
Viestintä

Saat SEL:n julkaiseman Elintae-lehden kotiisi kahdeksan kertaa vuodessa. Saat ajankohtaista ja hyödyllistä tietoa, kun seuraat liiton verkkosivuja www.selry.fi, vain jäsenille avointa SelNetiä sekä SEL:n sosiaalisen median kanavia: Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ja Flickr.

Voit myös tilata SAK:n uutiskirjeen suomeksi tai ruotsiksi prenumerera på FFC:s och Löntagarens nyhetsbrev.

Vapaa-ajan matkustajavakuutus

SEL on vakuuttanut kaikki työikäiset jäsenensä Vakuutusyhtiö Turvan vapaa-ajan matkustajavakuutuksella.
 
Kalenteri

Voit tilata maksutta SEL:n taskukalenterin, joka lähetetään sen tilanneille jäsenille aina loppuvuodesta.

25-vuotisjäsenloma

Sinulla on oikeus SEL:n maksamaan viiden vuorokauden lomaan hotellissa puolihoidolla, kun olet ollut ammattiliiton jäsenenä yhtämittaisesti 25 vuotta, joista vähintään 10 viimeistä vuotta SEL:n jäsenenä. Lomaoikeus tulee kerryttää ennen eläkkeelle siirtymistä ja se tulee käyttää viimeistään eläkkeellejäämisvuoden loppuun mennessä. Voit käyttää lomaoikeutesi myös viikon omatoimiseen lomaan SEL:n kesäpaikassa Koivikkorannassa Kangasniemellä. Lue lisää SEL:n 25-vuotisjäsenlomista.

Kesäpaikka Koivikkoranta

Voit lomailla jäsenetuhintaan SEL:n jäsenten omassa kesäpaikassa Koivikkorannassa Kangasniemellä.

Kesä- ja Talvipäivät

SEL järjestää joka vuosi SEL:n Kesäpäivät ja Talvipäivät, jotka kokoavat useita satoja liiton jäseniä eri puolilta Suomea viettämään aikaa yhdessä. Monet ammattiosastot tukevat jäsentensä osallistumista Kesä- ja Talvipäiville.

Kulttuuriapuraha

Voit hakea SEL:n kulttuuriapurahaa kulttuuriharrastukseesi. Hakuaika on vuosittain 1.1.–28.2. ja hakuohjeista tiedotetaan Elintae-lehdessä ja liiton verkkosivuilla.

Lehtietu

Saat SEL:n lehtiedun, jolla voit tilata palkansaajalehden alennuksella. Lehtietu voidaan yhdistää samaan osoitteeseen jo tilatun lehden maksamiseen. Etu on tarkoitettu kestotilaukseen tai vähintään 12 kuukauden määräaikaiseen tilaukseen. SEL:n lehtietu on 33 tai 38 euroa vuodessa. Katso lehtiedun piirissä olevat lehdet ja lehtiedun määrät. Jotkut ammattiosastot myöntävät jäsenilleen lisäksi oman lehtiedun.

Tuetut hyvinvointikurssit ja lomat

Työttömille ja lomautetuille SEL:n jäsenille Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT:n, Hyvinvointilomien ja Solaris-lomien tuetut hyvinvointikurssit ja lomat ovat maksuttomia, muut maksavat itse omavastuuosuuden ja matkakulut. Tutustu tuettuihin hyvinvointikursseihin ja lomiin, joille voit hakea.

Nuoret ja elintarvikealan opiskelijat

SEL:n nuorille jäsenille on omaa toimintaa, koulutusta ja vapaa-ajan tapahtumia. Nuorten toiminta on avointa kaikille SEL:n alle 35-vuotiaille jäsenille, myös opiskelijajäsenille. SEL:n opiskelijajäseneksi voivat liittyä ammatillisissa oppilaitoksissa elintarvikealaa opiskelevat. Opiskelijajäsenyys on maksuton.

Työttömät

Monet SEL:n aluejärjestöt ja ammattiosastot järjestävät työttömille ja lomautetuille liiton jäsenille omaa toimintaa. 

Eläkeläiset

Monet SEL:n aluejärjestöt ja ammattiosastot järjestävät eläkkeellä oleville liiton jäsenille omaa toimintaa.

Muut jäsenedut

Vakuutusyhtiö Turva ja vakuutusyhtiö If antavat alennuksia vakuutuksista SEL:n jäsenille. Saat myös henkivakuutuksen jäsenetuhintaan. Turvan henkivakuutuksen myöntää LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö. Ifin henkivakuutuksen myöntää Henkivakuutusyhtiö Kaleva.

SEL:n jäsenet saavat Nesteen liikenneasemilta polttoaineista eli bensiinistä ja dieselistä alennusta 2,1 senttiä litralta. Alennusta ei saa Neste Express -automaattiasemilta tai Neste Truck -asemilta. Lue miten saat alennuksen Nesteen asemilta.

Vaasanin leipomoiden myymälöissä SEL:n jäsenet saavat jäsenkorttia näyttämällä 20 %:n alennuksen ostoksista. Vaasan-myymälöiden osoitteet ja aukioloajat löydät Vaasanin verkkosivuilta.

Tallink Silja tarjoaa SEL:n jäsenille Club One -jäsenyyden veloituksetta suoraan kanta-asiakasohjelman keskimmäiselle eli Silver-tasolle. Liity Club One -kanta-asiakkaaksi osoitteessa www.tallinksilja.fi/liity-jaseneksi. Kirjoita sopimusetunumeroksi 7861. Jos olet jo Club Onen Bronze-tason asiakas, lähetä sähköpostia osoitteeseen erikoisliittymiset @ tallinksilja.com, kerro sopimusetunumero 7861 ja pyydä jäsenyytesi siirtämistä Silver-tasolle.

Eckerö Line myöntää SEL:n jäsenille 10–20 %:n alennuksen päivän risteily- tai reittihinnasta, kun varaus tehdään verkkokaupassa tuotekoodilla: SAK23. Kaikki Eckerö Linen jäsenedut näet SAK:n sivuilta.

Kylpylähotelli Rauhalahti Kuopiossa ja Lohja Spa & Resort antavat SEL:n jäsenille 20 %:n alennuksen päivän majoitushinnoista. Varaukset vain soittamalla tai sähköpostilla. Kerro varatessasi jäsenyydestäsi. Jäsenyys on tarvittaessa todistettava jäsenkortilla.

Härmän Kylpylä Kauhavalla antaa SEL:n jäsenille 15 %:n alennuksen päivän majoitushinnoista, myös tarjouspaketeista, À la carte -ruuasta, hemmotteluhoidoista ja tapahtumien pääsylipuista. Varaukset vain soittamalla tai sähköpostilla. Kerro varatessasi jäsenyydestäsi. Jäsenyys on todistettava jäsenkortilla.

Muut jäsenedut 1.1.2023 alkaen:

  • Kertalippu kylpylään 10 €
  • 12 kk kylpyläkortti 200 €
  • 6 kk kylpylä- ja kuntosalikortti 200 €
  • 1 kk kuntosalikortti 35 €
  • Kylpylälippu ja buffet-ruokailu arkena 20 € ja viikonloppuna 29 €

SEL:n jäsenet ovat oikeutettuja Hostellijärjestön jäsenetuihin Suomessa ja maailmalla.

SEL:n jäsenet saavat Into Kustannuksen verkkokaupasta 30 %:n alennuksen kaikista kirjoista, myös ale-kirjoista. Edun saat kirjoittamalla Alennuskoodi-kohtaan: SEL.

Voit tilata ilmaiseksi Telma-lehden, joka on työelämän kehittämisen, työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin erikoislehti. Telma ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

F-Secure antaa SAK:laisten liittojen jäsenille 20–40 euron alennuksen Safe-tietoturvaohjelmastaan, joka suojaa tietokoneet, älypuhelimet ja tabletit haittaohjelmilta ja muilta internetin vaaroilta. Safe-tuotteita voit ostaa ja asentaa laitteillesi F-Securen kampanjasivun kautta. Alennetut hinnat saat, kun kirjoitat Syötä alennuskoodi -kohtaan koodin, jonka saat SelNetistä.

Olet oikeutettu myös muihin SAK:n yhteisiin jäsenetuihin, joita tarjoavat muun muassa Sokos Hotels, Nordic Choice Hotels, GreenStar Hotels ja Viking Line.

Lisäksi monilla ammattiosastoilla on omia paikallisia jäsenetuja. Seuraa ammattiosastosi ilmoittelua ja kysy lisää osastostasi. Voit myös itse ehdottaa uutta paikallista jäsenetua osastollesi. Jos et tiedä ammattiosastoasi, voit tarkistaa sen SEL:n jäsenkortistasi tai eAsioinnista.