Apetit myy Helsingin tuotantolaitoksensa työntekijöineen Salicolle

Elintarvikeyhtiö Apetit myy tuoretuoteliiketoimintansa ruotsalaiselle Greenfoodille, joka omistaa Suomessa Salico Oy:n sekä Satotukun, Picadelin ja Snackpointin. Kaupan myötä Apetitin Helsingin Kivikon tehdas laitteistoineen siirtyy Greenfoodille, ja Apetitin tuoretuotteiden parissa työskentelevä tuotannon henkilökunta ja osa toimihenkilöistä siirtyy Greenfoodin suomalaisen tytäryhtiön Salicon palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Apetitin Helsingin tuotantolaitoksessa työskentelee noin 90 työntekijää SEL:n työehtosopimuksen alaisissa töissä ja tuoretuoteliiketoiminnan koko henkilöstömäärä on 120.

Työntekijöiden pääluottamusmies Jari Heiskanen suhtautuu työnantajavaihdokseen myönteisesti, ja hänen mukaansa myös työntekijät ovat ottaneet uutisen vastaan ”pääsääntöisesti erittäin positiivisesti”.

Salico on Suomen johtavia tuoreiden hedelmä- ja vihannesjalosteiden toimittajia ammattikeittiöille, vähittäiskaupalle ja fastfood-ketjuille. Ennen kauppaa Salicolla on ollut Suomessa tuotantolaitos vain Juvalla.

– Kivikon tuotantolaitos täyttää tänä vuonna 10 vuotta, ja koska Salico on freshcut–liiketoiminnan konkari, uskomme, että saamme sen myötä hyvän alun seuraavalle alkavalle vuosikymmenelle, Heiskanen sanoo.

Heiskanen on työskennellyt Kivikon tuotantolaitoksessa vuodesta 2002, jolloin yritys toimi Caternet-nimellä. Lännen Tehtaat, joka muutti nimensä Apetitiksi vuonna 2013, osti Caternetin vuonna 2012. Helsingin tuotantolaitoksessa alettiin käyttää Apetit-nimeä vuonna 2016.

Kivikossa valmistetaan muun muassa kauppojen hyllyiltä löytyviä valmissalaatteja ja pilkottuja hedelmätuotteita sekä ravintoloihin toimitettavia pilkottujen salaattien raaka-aineita.

Kaupan hinta on 13,8 miljoonaa euroa. Tuoretuoteliiketoiminnan osuus on noin kymmenen prosenttia, eli reilut 23 miljoonaa Apetitin vuoden 2018 liikevaihdosta. Kauppa edellyttää vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää, mutta sen odotetaan toteutuvan vielä tämän vuoden aikana.

Apetit Oyj on Helsingin pörssissä noteerattu elintarviketeollisuuden yrityskonserni. Apetit valmistaa pakasteita ja kalajalosteita, minkä lisäksi se tuottaa kasviöljyjä ja harjoittaa viljan sekä rehuraaka-aineiden kauppaa.

Liity
jäseneksi