Kaksi erilaista työuraa on antanut Pirjo Pöhölle näkökulmaa ymmärtää eri osapuolia niin työelämässä kuin maaseudun ja kaupungin välillä. Nyt työt ovat ohi ja on aika nauttia eläkeläiselämästä.

Eteisessä heilahtaa kaksi häntää. Peppi pinkoo piiloon, Täplä tulee tekemään tuttavuutta. Pirjo Pöhö eläköityi kesällä, ja nyt hänellä on yhä enemmän aikaa kahdelle kissalleen. Säännölliset työpäivät siistijänä Valion Riihimäen meijerillä ovat takana, ja arkea rytmittävät toisenlaiset asiat.

– Nyt jää aikaa lenkkeillä, tehdä käsitöitä, lukea ja käydä hoitamassa lastenlapsia tarpeen mukaan. Ja aamulla voi herätä kissojen kanssa vähän myöhemmin.

Pöhö on aina aloittanut työt kuudelta, mutta nykyään onnistuu pidempäänkin nukkuminen.

– Saatan herätä edelleen aikaisin, mutta varsinkin viikonloppuisin menen takaisin nukkumaan ja nukun kahdeksaan. Ihminen tottuu kaikkeen, Pöhö hymyilee.

Eläkkeelle lähtöä juhlistettiin puolison kanssa syömällä ravintolassa Riihimäellä – tietysti paikallista ja kotimaista tukien.

Työelämästä hän jää kaipaamaan työkavereita.

– Varsinkin niitä pidempiaikaisia.

Puhtaan ruuan tuottaja

Pirjo Pöhön työura kesti 45 vuotta, aina maidon merkeissä. Maalta kotoisin oleva Pirjo löysi itselleen jo nuorena ”ihan kivan maanviljelijän” ja päätyi maitotilan emännäksi. Siellä meni ensimmäiset 27 työvuotta.

– Maatila oli keskustan lähellä, ihan tuossa Citymarketin takana. Meillä oli kolmisenkymmentä lypsävää ja saman verran nuorta karjaa. Tuotimme kirjaimellisesti lähiruokaa, sillä meijeriin oli matkaa kolme kilometriä.

Suomalainen ruoka on Pöhölle tärkeää. Se tarkoittaa omavaraisuutta ja puhtautta.

– Kun olen nähnyt mitä maailmalla tapahtuu, suomalainen ruoka on käytännössä luomua. Toivottavasti meillä olisi jatkossakin mahdollista tuottaa tällaista lähiruokaa.

Avioeron myötä tila jäi ja seurasi muutto kaupunkiin 2004. Vaikkei Pöhöllä ollut koulutusta, hän sai siivoustöitä L&T:ltä, josta siirtyi kolmen vuoden jälkeen Valiolle. Maatilan opit ja hygieniavaatimukset olivat hyödyksi myös meijerityössä. Pöhö suoritti työn ohessa laitoshuoltajan ammattitutkinnon ja siivoustyön ohjaajan erikoisammattitutkinnon.

Valiolla vierähti lopulta lähes 19 vuotta.

Maatalousyrittäjyyden jälkeen vieraalla töissä oleminen oli aluksi outoa. Tilalla työmatka oli muutama kymmenen metriä pihan poikki ja vapaa-aika oli olematonta. Työsuhteen luksusta olivat taas vapaat viikonloput ja lomat – yrittäjänä pisimmät yhtäjaksoiset lomat olivat olleet yhdeksän päivää.

Työ vaati veronsa

Työ meijerillä oli mukavaa, mutta aika kuluttaa. Pirjo Pöhön viimeiset työvuodet olivat taistelua vaivojen kanssa, jotka olivat seurausta niin maatalous- kuin meijerin töistä. Maatilalla on nostelua, monisataakiloisten rehupaalien kärräämistä ja painavien lypsykoneiden käyttöä.

– Jos maatilalla oli raskasta, ei siivous elintarviketeollisuudessakaan helppoa ole. Se ei ole samaa kuin kevyt toimistosiivous, vaikka ergonomia olisikin kohdallaan, Pöhö sanoo.

– Käsissä oli kulumia ja puutumista, ja minulta on jo aiemmin leikattu molemmat olkapäät ja toinen polvi. Viimeinen puolivuotinen oli sairauslomien ansiosta myös pehmeää laskua ennen eläkettä.

Viimeisimpänä Pöhöltä leikattiin rannekanavan oireyhtymä, ja sitä ennen hän sinnitteli töissä tulehduskipulääkkeiden voimalla. Periksikään ei voinut antaa, koska entisenä yrittäjänä kynnys jäädä sänkyyn makaamaan oli korkea. Hän toivookin, että vanhempien työntekijöiden työnkuvaa voitaisiin keventää fyysisen kunnon mukaan.

– Ikä ei todellakaan ole vain numero. Nuoremmilla ei ole kokemusta, mille keho tuntuu, kun olet lähempänä kuuttakymmentä tai yli. Jaksamisen ja mielekkyyden kannalta olisi hyvä, että työtä voisi muokata.

Edunvalvontaa tarvitaan

Kun Pirjo Pöhö siirtyi töihin meijerille, hän liittyi SEL:n jäseneksi. Hän luonnehtii olleensa tavallinen rivijäsen, joka lukee liiton lehteä ja seuraa, mitä työelämässä tapahtuu. Työpaikan luottamushenkilöiden ja liiton asiantuntijoiden apua hän hyödynsi monet kerrat.

– Koin tärkeäksi, että voin soittaa matalalla kynnyksellä suoraan liittoon ja kysyä sieltä ulkopuolista näkökulmaa. Luottarit yrittävät parhaansa, mutta yrityksestä palkkansa saavina he ovat hieman kahden tulen välissä ja joutuvat luovimaan kieli keskellä suuta, Pöhö pohtii.

Tällä hetkellä hän seuraa, miten Orpon hallitusohjelma vaikuttaa työelämään ja työntekijöiden oikeuksiin.

– Aika kamalaa on seurata kehitystä, ja liiton merkitys etujen puolustamisessa on iso. Neuvottelijoilla on varmasti raskasta. Toivon, että puolin ja toisin kuunnellaan ja yritetään ymmärtää molempien osapuolten näkökulmaa.

Pirjo Pöhö on elänyt niin palkkatyöläisen kuin yrittäjän arkea. Työ tilan emäntänä oli mielenkiintoista, mutta raskasta: itsellä oli kaikki valta, mutta myös kaikki vastuu. Työntekijänä moni asia on helpompaa, ja esimerkiksi omien sairauslomien tuurauksesta huolehtii joku muu.

Keskinäinen kateus ja kyräily ei kuitenkaan johda mihinkään hyvään. Pöhö puhuu moneen otteeseen vastakkainasettelun turhuudesta.

– Maalla kadehditaan kaupunkilaisia ja kaupunkilaiset kadehtivat maalaisia. Voin sanoa, että kummassakaan ei ole mitään kadehtimista. Meitä kaikkia tarvitaan, ja arvostusta kaivataan molemmin puolin.

– Ei meijerin työntekijöillä ole mitään tekemistä, jos ei ole maatalousyrittäjiä, jotka tuottavat raaka-ainetta. Minä olen yhteen hiileen puhaltaja ja toivon, että emme linnoittautuisi mihinkään poteroihin.

Vaikka fyysisiä vaivoja onkin, Pirjo Pöhölle jäi yli 40 työvuodesta hyvä mieli.

– Olen ainakin tehnyt oman osuuteni yhteiskunnan eteen. Olen pärjännyt omillani ja saanut tehdä mielekästä työtä.

Pöhön koti Riihimäen keskustan kupeessa on sisustettu sekä kissa- että lehmäaiheisilla koriste-esineillä, tauluilla ja pehmoleluilla. Molemmat ovat hänelle rakkaita eläimiä, mutta kummat ovat kivempia?

– No kissojen kanssa ei ole ainakaan niin paljon työtä, Pöhö nauraa.

Teksti ja kuva: Sami Turunen