Vuosi on alkanut paitsi pakkasilla myös Sipilän, Stubbin ja Soinin tarjoamalla kylmällä kyydillä kotimaiselle työlle ja työntekijöille.

Hallitus aikoo viedä eduskunnan päätettäväksi työelämän pakkolait kevään aikana. Työttömyysturvan heikentämisestä hallitus on jo päättänyt. Määräaikaisten työsopimusten tekemisen mahdollistaminen ilman perustetta alle vuodeksi, koeajan pidentäminen ja irtisanotun takaisinottovelvoitteen heikentäminen ovat tulossa.

Tarkoitus näyttää olevan luoda voimakkaasti kahden kerroksen työmarkkinat, joilla pätkätyöt ja niihin liittyvä turvattomuus ovat pääsääntö ja vakinaiset työsuhteet ja niiden turva on poikkeus.

Hallitus puhuu tuottavuusloikasta, kun se on alentamassa työntekijöiden palkkoja, ja paikallisesta sopimisesta, kun se on viemässä työntekijöiltä työehtosopimusten turvaa.

Kaikki tiedämme, että työajan pidentäminen ei lisää tuottavuutta, jopa päinvastoin, mutta palkkoja se alentaa. Kun kysyntä ei kasva, pidemmät vuosityöajat lisäävät työttömyyttä.

Paikallinen sopiminen ei ole mikään hokkuspokkustemppu. Jokainen työpaikoilla tietää, että paikallisesti on aina sovittu erinäisistä asioista. Ellei ole päästy sopuun, työntekijän asemaa on turvannut työehtosopimus. Se sama työehtosopimus on turvannut myös työnantajaa, kun työehtojen polkemista ei ole sallittu yritysten välisenä kilpailukeinona.

Pakkolait ovat kotimaisen työn ja työntekijöiden vähättelyä, ne ovat koko suomalaisen sopimusjärjestelmän halveksimista.

Palveleeko tämä suomalaista elinkeinoelämää? Onko sille todellakin epävakauden ja turvattomuuden kasvattamisesta hyötyä? Meitä elintarviketyöläisiä kiinnostaa vallan kovasti, mitä mieltä elintarvikealan työnantajat ovat. Haluavatko he vakaita työmarkkinoita vai jatkuvaa levottomuutta? Kumpaankin on mahdollisuus, alkaa olla valinnan paikka.