Ideologinen vyörytys työmarkkinoilla jatkuu työnantajajärjestöjen syksyn työmarkkinapuheissa. Kaikki – ehkä parhaiten työnantajajärjestöt itse – tietävät että nollalla alkavat palkkaratkaisuesitykset ovat ideologisia, eivät maan taloustilanteeseen tai kansainväliseen kilpailukykyyn perustuvia.

Nollaratkaisuihin ei ole pohjaa myöskään suhdannekehityksen tai pidemmän ajanjakson palkka- tai tuloskehityksen perusteella. Verrattaessa suhdannekehitystä ja palkkojen sekä myös palkansaajien ostovoiman ja yritysten tulosten kehitystä, ei löydy perusteita nollalla alkaville palkkaratkaisuille. Nollan ja nollalla alkavien palkkaratkaisujen esittäminen perustuu täysin ideologisiin tavoitteisiin suistaa palkansaajat nykyistä heikompaan asemaan yhteiskunnassa.

Nollalla alkavat palkkaratkaisut nykytilanteessa tarkoittaisivat sitä, että ostovoiman nostaminen tai edes ennallaan pitäminen edellyttäisi tuloverotuksen alentamista. Ostovoiman alentaminen olisi työllisyyden kannalta täysin järjetöntä ja myrkkyä myös kotimaiselle elintarviketeollisuudelle.

Tuloverotuksen alentaminen nykyisen hallituksen toteuttamana tarkoittaisi paitsi tuloerojen kasvattamista, myös kulkua kohti heikompia julkisia palveluita ja painetta lisätä esimerkiksi haitta-, käyttö- ja kulutusveroja.

Arvonlisäveron korotus tai laajentaminen kohdistuisi rajuimmin pienituloisiin ja esimerkiksi työttömiin. Kotimainen elintarviketeollisuus saattaisi lisäksi löytää edestään uuden sokeriveron, ”läskiveron” ja varmasti paineen korottaa alkoholiverotusta entisestään.

Työnantajien keskusjärjestö EK puhuu mielellään, että tupojen ja keskitettyjen palkkaratkaisujen aika on ohi. Samalla se kuitenkin koordinoi, tiukemmin kuin ehkä koskaan ennen, työehtosopimusneuvotteluja. Sinällään työnantajapuolen toiminnassa ei ole tapahtunut vielä mitään erityisen yllättävää. Voimakas koordinointi on ollut täysin odotettavissa.

Nyt eletään aikaa jolloin työnantajat järjestöineen nojaavat poliittiseen valtaan eduskunnassa ja hallituksessa. Työnantajajärjestöt ovat myös politisoituneet entistä voimakkaammin, joka tarkoittaa ideologisten tavoitteiden ajamista työehtosopimuspöydissä. Tämä tuo luonnollisesti lisävaikeutta käynnissä olevan liittokierroksen neuvottelupöytiin.

Maan hallitus on vielä vaikeuttanut tilannetta entisestään siirtämällä työaikalain ”uudistamisen” käsittelyn ensi keväälle. Palkansaajajärjestöissä niin työntekijä- kuin toimihenkilöpuolellakin on aiheellinen ja vahva epäluulo, että hallituksella on tarkoitus tuoda keväällä aiemmin esillä ollutta lakiesitystä vielä enemmän työnantajien vaatimuksia myötäilevä esitys pöytään eli heikentää työaikalakia työntekijän kannalta ajankohtana jolloin liittokierros olisi juuri käyty.

Eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun neuvotteluasetelma on vaikea. Kun syksy etenee talvea kohti ja useamman vientiteollisuuden alan osalta koittaa sopimukseton tila, syntyy mahdollisuuksia mitata yritysten välistä solidaarisuutta työnantajajärjestöjen ideologisten tavoitteiden takana. Toivottavasti vientiteollisuuden työnantajat eivät sorru ylimielisyyteen ja vastapuolen aliarviointiin, mitä näyttää vähän olevan ilmassa.