Kesäkuussa toivoin blogissa, että saisimme vihdoin niskalenkin koronasta ja pääsisimme palaamaan normaaliin tai ainakin kaikilla elämän alueilla lähelle normaalia toimintaa. Nyt tiedämme, että ainakaan vielä tämä ei toteutunut.

Korona on kohdellut meitä työelämässä mukana olevia hyvin eri tavalla. Edelleen tilanne on ravintola-alan ja sen työntekijöiden kannalta vaikea. Puhumattakaan heistä, jotka ovat saaneet tulonsa vaikkapa tapahtumien järjestämisestä, moni on todellisissa toimeentulovaikeuksissa. Samaan aikaan esimerkiksi monilla teollisuuden aloilla tilauskirjat ovat täynnä ja töitä riittää.

Ravintola-alan pitkään jatkuneet koronarajoitukset ovat johtaneet siihen, että alan työntekijät ovat hakeutuneet merkittävässä määrin muille aloille töihin. Tämän seurauksena rajoitusten poistuessa ala onkin työvoimapulassa. Koko lailla oudolta kuulosti yhden suuren ravintola-alan yrityksen toimitusjohtajan lääke syntyneeseen tilanteeseen: sunnuntailisää pitäisi laskea tai poistaa se kokonaan.

Siis työehtojen heikentäminen olisi lääke alan työvoimapulaan? Enää ei yllätä kyllä mikään.

Tosiasia on, että ravintola-alalla on pitkään kikkailtu nollasopimuksilla, työvoiman vuokrauksella, osa-aikaisuuksilla jne. Sopimusten ja työsopimuslain rajoja on haettu, eikä ole kaihdettu mennä rajojen ylikään. Ei liene ihme, että alalle ei enää palata, jos on löytynyt työtä toiselta alalta tolkullisilla työsuhteilla ja työehdoilla.

Pitkässä juoksussa ala, jonka työehdot eivät ole kunnossa menettää vetovoimansa. Työntekijöiden näkökulmasta kunnolliset työehdot tarkoittavat esimerkiksi sitä, että työsuhteet ovat vakinaisia ja työtunnit säännöllisiä. Ne alat, joilla työehdot ovat kunnossa, pärjäävät kilpailussa tekijöistä. On täysin selvää, että esimerkiksi nollasopimusalat kärsivät työvoimapulasta, eihän nollasopimuksilla sitouteta ketään.

Samalla kun työnantajien kannattaa kiinnittää huomiota kunnollisiin työehtoihin, on syytä kiinnittää huomiota myös koulutukseen. Me kaikki tiedämme, että suomalaisen yhteiskunnan tarjoama koulutus on hyvällä tasolla. Tosin ammatillinen koulutus on viime vuosina saanut koulutusleikkausten seurauksena syystäkin arvostelua.

Yhteiskunnan tarjoaman koulutuksen täydentäjänä voi yrityksiltä hyvin odottaa vastuuta siitä, että työelämän ja yritysten tarpeisiin täsmäkoulutetaan työpaikoilla, kuten on tehty menneinä vuosikymmeninäkin.

Oman lisänsä tuo maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden kielikoulutuksen tarve. Suomen kielen taito on kuitenkin merkittävin avain kotoutumiseen. Tällä sektorilla on yritysten otettava vastuuta nykyistä enemmän.

Koulutus, niin yhteiskunnan tarjoama kuin yritysten toteuttamakin, on yksi merkittävä asia, jolla torjutaan työvoimapulaa työelämän muuttuvien tarpeiden ja vaatimusten pyörteissä.