SEL:n liittovaltuusto: Työnantajien lopetettava työntekijöiden työehtojen heikentämiseen tähtäävät ideologiset hyökkäyksensä

29.11.2019

SEL hämmästelee työnantajapuolen eri alojen työehtosopimusneuvotteluissa esittämiä rajuja työehtojen heikennysvaatimuksia. Työnantajat ovat esittäneet eri neuvottelupöydissä muun muassa työajan pidentämistä arkipyhävapaista luopumalla, lomarahan leikkaamista ja sairausajan palkan laskemista.

Työnantajien kovat vaatimukset vaikuttavat olevan luonteeltaan ideologisia. Esimerkiksi esitykset ammattiliittojen jäsenmaksujen työnantajaperinnän lopettamisesta eivät voi olla muita kuin ideologisia vaatimuksia, joiden tarkoitus on heikentää radikaalisti ammattiyhdistysliikkeen asemaa ja sitä kautta työntekijöiden edunvalvontaa ja työehtoja työpaikoilla.

Tämä syksy tullaan muistamaan myös työnantajapuolen härskeistä yrityksistä sopimusshoppailla työntekijöiden palkat ja muut työehdot halvemmiksi. SEL vaatii, että työehtoshoppailu lopetetaan työlainsäädäntöä muuttamalla jo tällä hallituskaudella. Lainsäädännön pitäisi työehtosopimuksen vaihtotilanteessa suojella heikompaa osapuolta eli työntekijöitä.

SEL pitää erikoisina myös työnantajapuolen puheita siitä, että tälläkään tes-kierroksella ei ole juurikaan palkankorotusvaraa, ettei Suomen palkkataso ja kustannuskilpailukyky karkaa käsistä. Kuitenkin Eurostatin tilastojen mukaan Suomessa teollisuudessa työvoimakustannukset olivat vuonna 2018 selkeästi alhaisemmat kuin kilpailijamaissa.

Työnantajat ovat olleet 2010-luvulla reilusti saamapuolella: yritykset ovat hyötyneet ainakin yhteisöveron alennuksesta, Kela-maksun poistosta sekä kilpailukykysopimuksen työajan pidennyksestä ja sosiaalivakuutusmaksujen alennuksista. STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainàn tuoreiden laskelmien mukaan yritykset ovat hyötyneet 2010-luvulla yhteensä 22 miljardia euroa, jotka ne ovat osanneet myös ulosmitata voittojen muodossa. Nyt olisi vaihteeksi palkansaajien vuoro saada osuutensa.

SEL:n liittovaltuusto Tuusulassa 29.11.2019