Työaikapankista ei kannata sopia hätiköiden, sopimus kannattaa tarkistuttaa SEL:n aluesihteerillä ennen allekirjoittamista

13.11.2019

Uusi työaikalaki lisää 1.1.2020 alkaen joustoa työaikoihin, kun työpaikoilla voidaan sopia kolmesta joustomahdollisuudesta: liukuvan työajan lisäksi työpaikalla voidaan ottaa käyttöön työaikapankki tai joustotyöaika.

– Elintarvikealan työntekijöiden työt ovat lähes aina sellaisia, että käytännössä liukuva työaika tai joustotyöaika eivät ole elintarvikealan työntekijöiden töissä mahdollisia, SEL:n sopimuspäällikkö Erkki Rantamaa sanoo.

Työaikapankit eivät ole olleet aikaisemmin mahdollisia elintarvikealan työntekijöillä, sillä SEL:n ja työnantajaliitto ETL:n väliset yleissitovat työehtosopimukset eivät ole niitä mahdollistaneet. Nyt kun työaikapankki tulee ensimmäistä kertaa lakiin, myös elintarvikealan työpaikoilla on mahdollista ottaa käyttöön työaikapankki vuoden 2020 alusta alkaen.

Työaikapankki on järjestelmä, johon voi säästää työaikaa, jota myöhemmin voi pitää vapaana tai ottaa ulos rahana, jos vapaan pitäminen ei onnistu. Säännöllistä työaikaa ei voi siirtää pankkiin eli käytännössä elintarvikealan työntekijöiden kohdalla työaikapankkiin voidaan siirtää lisä- ja ylityötunteja.

Työaikapankin käyttöön ottaminen edellyttää aina sitä, että sen ehdoista on neuvoteltu ja sovittu kirjallisesti työntekijöiden luottamusmiehen kanssa. Jos työpaikalla ei vielä ole luottamusmiestä, voidaan työaikapankista sopia myös muun henkilöstön valitseman edustajan kanssa.

SEL kehottaa malttiin työaikapankeista sopimisessa.

–  Nyt ei kannata hätiköidä ja sopia työaikapankeista pikaisella aikataululla, vaikka työnantaja sitä esittäisikin. Lähetämme vielä tämän vuoden puolella pääluottamusmiehille ohjeet, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, jos työpaikalla aletaan neuvotella työaikapankista. Tärkeintä on varmistaa etukäteen, jos työaikapankki työpaikalle halutaan saada, että sen pelisäännöt sovitaan työntekijöille reiluksi, Rantamaa korostaa.

Jos työpaikalla käydään jo neuvotteluita työaikapankista, kannattaa sopimus ennen neuvotteluiden päättymistä ja allekirjoittamista ehdottomasti tarkistuttaa SEL:n aluesihteerillä tai sopimusosastolla.

Sopimuksen teon jälkeen jokaisen työntekijän on erikseen annettava suostumus siihen, että työaikapankkiin saadaan siirtää sopimuksella sovittuja eriä. Työnantaja ei siis saa siirtää eriä työaikapankkiin ilman työntekijän suostumusta.

Laissa on määritelty työaikapankille reunaehdot, esimerkiksi työaikapankkiin säästetty työaikakertymä ei saa kasvaa yli 180 tuntiin kalenterivuoden aikana, eikä työaikapankkiin säästetty kokonaiskertymä voi ylittää kuuden kuukauden työaikaa vastaavaa määrää.

Vapaan antamisesta sovitaan paikallisesti työaikapankkia koskevassa sopimuksessa, mutta laissa on kuitenkin perälautasäännös, jonka mukaan säästettyä vapaata on oikeus saada vähintään kaksi viikkoa kalenterivuodessa. Jos säästö on yli 10 viikkoa, työntekijällä on oikeus saada vapaata vuodessa viidesosa säästöstä. Vapaa on annettava viimeistään kuuden kuukauden sisällä vaatimuksesta. Jos työnantaja määrää vapaan ajankohdan, työtekijällä on oikeus ottaa pankista säästö ulos vapaan sijasta rahana.