Saarioinen irtisanoi viisi työntekijää Huittisissa

15.5.2019

Saarioisten Huittisten tehtaan maaliskuussa alkaneet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet viiden työntekijän irtisanomiseen. Irtisanotuista suurin osa on vapaaehtoisia lähtijöitä. Lisäksi kaksi työntekijää irtisanoutui itse yt-neuvotteluiden aikana.

Seitsemän työntekijän sisäinen siirto Sahalahden tuotantolaitokseen ei toteudu.

– Meiltä on jäämässä seuraavan kahden vuoden aikana ihmisiä eläkkeelle sen verran, että vähennystarve toteutuu luonnollisten eläköitymisten kautta, Saarioisten Huittisten työntekijöitä edustava pääluottamusmies Lauri Lehtinen kertoo.

Irtisanottujen työsuhteet päättyvät irtisanomisajan jälkeen, ja heitä tuetaan uudelleenkouluttautumisessa ja työllistymisessä. Irtisanotuilla ei ole Lehtisen mukaan työvelvoitetta irtisanomisaikana.

Tuotannossa on luvassa muutoksia toimenkuvissa ja työn uudelleenjärjestelyä, esimerkiksi vuorotyö lisääntyy.

Työntekijät vastustivat vähennyssuunnitelmia tuoreeltaan maaliskuussa kahden vuorokauden ulosmarssilla.

– Nämä tuotannon muutoksia koskevat yt-neuvottelut olivat erilaiset kuin sellaiset yt-neuvottelut, joissa halutaan säästää rahaa. Pystyimme vaikuttamaan lopputulokseen, muun muassa toiveemme eläköitymisistä huomioitiin. Tunnelmat tuotannossa ovat silti apeat, kun ihmisiä lähtee. Lopputulos on kuitenkin sellainen, että sen kanssa voi elää, Lehtinen sanoo.

Neuvotteluiden syynä oli valkoisen puuron valmistuksen siirtäminen Sahalahteen viimeistään ensi vuoden toukokuun aikana ja muut tuotannon uudelleenjärjestelyt, jotka johtuvat esimerkiksi lopetettavista tuotteista ja koneinvestoinneista.

Työnantaja arvioi alun perin vähennystarpeeksi 17 henkilötyövuotta, joista seitsemän oli tarkoitus toteuttaa sisäisellä siirrolla Sahalahteen. Nyt tehtyjen irtisanomisten ja myöhemmin tapahtuvien eläköitymisten jälkeen tuotannon vakituinen henkilöstömäärä tulee Huittisissa tulevaisuudessa olemaan noin 100.