Aktiivimallin edellytysten täyttämiseen tulossa lisää tapoja

16.4.2018

Juha Sipilän hallitus päätti viime viikolla kehysriihessä tehdä muutoksia työttömyysturvaan.

Aktiivimallin edellytysten täyttämiseen lisää tapoja

Työttömyysturvan aktiivimallin edellytykset täyttävänä aktiivisuutena otetaan vastaisuudessa huomioon työnantajan kilpailukykysopimuksen mukainen irtisanotuille tarjottava koulutus ja valmennus.

Myös ammattiliittojen ja ammattijärjestöjen, kansalaisjärjestöjen, kuntien ja muiden vastaavien toimijoiden yksin tai yhdessä järjestämä työllistymistä tukeva toiminta luetaan aktiivisuudeksi. Edellytyksenä on, että toimintaa rahoitetaan julkisista varoista tai että TE-toimisto on todennut toiminnan työllisyyttä tukevaksi.

Uusia aktiivimallin edellytysten täyttämisen tapoja ei huomioida aktiivisuuden seurannassa heti, vaan aktiivisuusedellytyksen voi täyttää edellä mainituilla tavoilla vasta sen jälkeen, kun niitä koskeva asetus on annettu ja voimassa.

SEL selvittää, millaisia mahdollisuuksia liitolla olisi tarjota aktiivimallin edellytykset täyttävää työllistymistä tukevaa toimintaa työttömille jäsenilleen.

Lyhytkestoinen opiskelu kerryttää aktiivisuutta

Hallitus valmistelee lakimuutosta, jonka jälkeen 25 vuotta täyttäneen työttömän olisi mahdollista opiskella enintään kuuden kuukauden ajan ammatillisia valmiuksia antavia tai yritystoimintaa tukevia opintoja työttömyyspäivärahaa menettämättä. Lyhytkestoista opiskelua koskevaa lakiluonnosta täydennetään niin, että opinnot kerryttävät aktiivimallin edellyttämää aktiivisuutta.

Tavoitteena on antaa lakiesitys eduskunnalle niin, että muutos tulisi voimaan 1.8.2018.

TE-toimisto ei arvioisi työttömän koulutustarvetta lyhytkestoisiin opintoihin kuten se tekee omaehtoisen opiskelun kohdalla. Erona omaehtoiseen opiskeluun lyhytkestoisten opintojen ajalta työttömyysetuutta ei maksettaisi korotettuna.

Yrittäjän perheenjäsen voi siirtää kassan jäsenyyden

Työttömyyskassan jäsenyyttä koskevia säännöksiä muutetaan niin, että itsensä erheellisesti palkansaajakassassa vakuuttanut työttömyysturvalain mukainen yrittäjän perheenjäsen voi takautuvasti siirtää jäsenyyden yrittäjiä vakuuttavaan työttömyyskassaan. Muutoksen aikataulu ei ole vielä selvillä.


Lähde: TYJ