SEL:n liittohallitus: Hallitus aikoo heikentää merkittävästi suomalaisten työsuhdeturvaa

29.8.2015

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ei voi hyväksyä maan hallituksen suunnitelmia palkansaajien työsuhdeturvan heikentämiseksi. Hallitus aikoo esimerkiksi pidentää työsuhteiden koeaikaa ja mahdollistaa alle vuoden määräaikaisen työsuhteen solmimisen ilman perustetta.

- Työsuhdeturvaa ei tule heikentää enää nykyisestä. Suomalainen työelämä on jo nykyisellään palkansaajille turvatonta epätyypillisten työsuhteiden eli pätkätöiden, osa-aikatöiden ja nollatyösopimusten yleistymisen sekä irtisanomisten ja työttömyyden lisääntymisen takia, muistuttaa torstaina Helsingissä kokoontunut SEL:n liittohallitus.

Juha Sipilän hallituksen ajamat muutokset lisäävät työmarkkinoiden jakautumista kahteen kerrokseen, kun tulevaisuudessa yhä harvempi palkansaaja saa vakituisen ja kokoaikaisen työsuhteen ja yhä useampi joutuu siihen joukkoon, jolle työnantajat siirtävät kannettavaksi yrittäjäriskiä epätyypillisillä työsuhteilla.

- Epätyypillisiin työsuhteisiin liittyy heikommassa työmarkkina-asemassa olevan hyväksikäyttöä. Lainsäädännön pitäisi olla heikomman osapuolen puolella, liittohallitus korostaa.

Vakituisten ja kokoaikaisten työsuhteiden korvautuminen epätyypillisillä työsuhteilla laskee väistämättä myös kotimaista ostovoimaa ja kysyntää, kun yhä useampi joutuu miettimään, miten tulee toimeen.

Maan hallitus on perustellut lakimuutoksia työllistämiskynnyksen alentamisella.

- Hallituksen kaavailemat muutokset eivät lisää Suomen tuottavuutta, kilpailukykyä tai työllisyyttä. Työnantajan määräysvaltaa ne kyllä vahvistavat. Seurauksena ovat entistä epävarmemmat työsuhteet ja turvattomampi työelämä. Lisäksi Suomessa irtisanominen on jo nyt liian helppoa ja halpaa, SEL:n liittohallitus toteaa.