Fazerin työntekijät marssivat ulos Tampereella

1.9.2008

Fazerin Tampereen leipomon työntekijät keskeyttävät tänään työnsä kahdeksi päiväksi.

Fazer-leipomoissa suunnitellaan kolmen leipomon lakkauttamista, mikä tarkoittaisi kaikkiaan noin 90 työntekijän irtisanomista. Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät maanantai 8.9. Tampereella, josta irtisanomisuhan alla on 35. Tieto yt-neuvotteluiden alkamisesta saatiin tänä aamuna Fazer-leipomoissa järjestetyissä tiedotustilaisuuksissa.

– Fazer-leipomoiden päätöstä on vaikeaa ymmärtää, toteaa Tampereen leipomon pääluottamusmies Markku Nurminen. – Fazerin tavoitteena on ollut tarjota paikallista ja tuoretta leipää kuluttajille, joita Tampereen seudulla on puoli miljoonaa. Tampereen talousalue on Suomen toiseksi suurin ja kasvaa kovaa vauhtia. Leivälle täällä riittää edelleenkin markkinoita.

Tampereen leipomon lisäksi lakkautusuhan alla ovat Iisalmen ja Jyväskylän leipomot. Fazer leipomoiden ilmoituksen mukaan yt-neuvottelut ja mahdolliset tehtaiden alasajot toteutetaan vuoden 2009 loppuun mennessä.

Fazer-leipomot on investoimassa jäljelle jääviin 8 leipomoon 35 milj. euroa seuraavan kolmen vuoden aikana. Lisäksi näihin leipomoihin on syntymässä työpaikkoja. Yhtiö pyrkii ilmoituksensa mukaan tarjoamaan irtisanomisuhan alaisille fazerilaisille työ- ja koulutusmahdollisuuksia.

– Mahdollisesti muualle Suomeen syntyvät uudet työpaikat eivät tamperelaisia lämmitä. Työntekijöillä on täällä perheet ja kodit, joten muuttaminen työn perässä ei ole monellekaan mikään todellinen vaihtoehto, Nurminen jyrähtää.

– Leipomoiden lakkauttamiset ja investoinnit muihin leipomoihin vaikuttavat koko yhtiöön. Tässä tilanteessa on syytä käydä myös konsernitason yt-neuvotteluja, Suomen Elintarviketyöläisten Liiton SEL ry:n liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen vaatii.


Lisätietoja:

Pääluottamusmies Markku Nurminen, Tampereen leipomo, p. 040 844 1640
Liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen, p. 0400 611 882