Olemme kuulleet jo pitkään vaatimuksia joustavuuden lisäämisestä työelämässä. Ensin työnantajapiirit puhuivat työehtosopimusten jouston tarpeesta, jotta voitaisiin sopia yrityksen kannalta paremmin.
Kun työnantajapuoli joutui toteamaan, etteivät työehtosopimukset ole sinällään paikallisen sopimisen este, mutta työehtojen polkemisen este ne kyllä ovat, alkoi hyökkäys kohti yleissitovaa työehtosopimusjärjestelmää.
Yleensä työpaikalta löytyy aina joku, joka on sitä mieltä, ettei ammattiliittoon kannata kuulua, koska itse pystyy neuvottelemaan asiansa paremmin. Näin ajattelevalta unohtuu, ettei nykyinen työehtojen taso ole syntynyt jokaisen työntekijän yksin sopimalla, vaan yhdistämällä yksilöiden voima ammattiliitossa niin, että lopputuloksesta hyötyvät kaikki työntekijät.
Palkka on yleensä työehdoista sovittaessa se ”helpoin” juttu. Miten yksilön rahkeet riittäisivät neuvotella itselleen esimerkiksi sairausajan palkka, palkallinen oikeus hoitaa sairasta lasta, arkipyhäkorvaukset, pekkaset tai lomaraha? Entä miten yksilön rahkeet riittäisivät omien työehtojen puolustamiseen, kun työnantaja haluaa poistaa ne? Tämä kysymys on ikävä kyllä hyvinkin ajankohtainen, sillä sen vastauksessa on syy siihen, miksi osa työnantajista haluaa murtaa työehtosopimusjärjestelmän.
Työnantajaliittojen Metsäteollisuus ry:n ja Teknologiateollisuus ry:n ilmoitukset lopettaa valtakunnallisten työehtosopimusten tekeminen on osa tes-järjestelmän murtamista, eikä siihen todellakaan kannata suhtautua sinisilmäisesti.
Ikävä kyllä työehdoista neuvottelu on ollut ja tulee olemaan voimalaji. Näiden työnantajapuolen ratkaisujen tavoitteena on olennaisesti heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa ja sitä kautta työehtoja. Tavoite on siirtyä sopimisesta saneluun. Tätä tavoitetta alleviivaa suhtautuminen luottamusmiesten asemaan. Osa työnantajista näyttää tavoittelevan paikallista ”sopimista”, jossa työntekijöiden edustaja neuvottelupöydässä olisi työnantajan valitsema, tai ainakin henkilö, jolla ei ole takanaan ammattiliiton selkänojaa.
Kaikki työnantajat eivät ajattele samalla tavalla. Monet näkevät työehtosopimusten merkityksen, eikä heillä ole pyrkimystä kiistää toisen neuvotteluosapuolen asemaa, oli sitten kysymys luottamusmiehistä työpaikkatasolla tai ammattiliitoista valtakunnan tasolla. Nyt vaan näyttää siltä, että sopimista ja siihen pyrkimistä arvostavat työnantajat ovat jääneet vähemmistöön osassa työnantajajärjestöistä.
Pyrkimys päästä neuvotteluteitse tolkulliseen työehtosopimukseen on varmasti kaikkien ammattiliittojen tavoite. Toisaalta meidän täytyy aina olla valmiita siihen, että vääntövoimaamme halutaan mitata. Nyt tuota mittaamishalua näyttää olevan aika paljon ilmassa. Muistetaan vaan, että yhdessä pystymme vaatimaan, yksin joutuu pyytämään. Ei tämä mitään avaruustiedettä ole.