Aiemmin kun työnantaja- ja työntekijäpuoli eivät pitkien ja vaikeiden neuvotteluidenkaan jälkeen päässeet sopuun, päädyttiin valtakunnansovittelijan pakeille. Ennen pitkää sopu syntyi, usein pitkin hampain, kun molemmin puolin jouduttiin hyväksymään sovittelijan sovintoesitys, joka teki vähän kipeää, mutta sillä päästiin eteenpäin.
Joitain vuosia sitten työnantajapuolen tahdosta kaikki muuttui. Työnantajapuoli valjasti valtakunnansovittelijan toteuttamaan yksipuolisesti päättämäänsä palkka-ankkuria. Siitä alkoi sovittelujärjestelmän uskottavuuden alasajo, joka nyt on päässyt siihen pisteeseen, että sovittelija julkisesti ilmoittaa, ettei tule tekemään sovintoesityksiä, joihin sisältyisi työnantajapuolelle epämieluisia kohtia olennaisissa kiistakysymyksissä.
Valtakunnansovittelijainstituutioon on liittynyt mielikuva jonkinlaisesta puolueettomuudesta, jolla on ollut olennainen merkitys työmarkkinakiistojen ratkaisun hakemisessa. Nyt tämä mielikuva on purettu sovittelijan julkisilla ulostuloilla jo etukäteen.
Nykytilanteesta on turha syyttää yksin nykyistä sovittelijaa, sillä tähän on tultu työnantajapuolen valitseman työmarkkinastrategian seurauksena, strategian, jonka työkaluksi valtakunnansovittelija on valjastettu.
Valtakunnansovittelija on ollut suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä erittäin merkittävässä roolissa uskottavana ja luottamusta herättävänä ratkaisun avittajana tai jopa rakentajana. Nykytilanteessa ei enää näin ole. Jos ratkaisuun pääseminen edellyttää sopimukseen elementtejä, joita sovittelija on julkisesti kieltäytynyt sopimuksiin kirjaamasta, on ainoa vaihtoehto osapuolten löytää ratkaisu keskenään. Tämä talvi ja kevät tulevat näyttämään, millainen hinta tällä toimintamallilla on osapuolille ja kansantaloudelle.
Työmarkkinakierrokselle mahtuu aina puhetta. Tähän mennessä mielenkiintoisin ulostulo on ollut Kuntatyönantajien johtaja Markku Jalosen, joka sanoi, että jos kiky-tunnit poistetaan, tarvitaan kuntiin 5000 uutta työntekijää. Nyt tuli sitten ensimmäisen kerran työnantajapuolelta ulos lausunto, jonka mukaan työajan lyhennys luo työpaikkoja. Tähän asti työnantajat ovat kirkkain silmin väittäneet nimenomaan työajan pidennyksen luovan työpaikkoja.
Jalosen kommentin pohjalta ja tietoisena siitä, että kikyn työajan pidennys toteutui täysimääräisesti julkisella sektorilla, tulee mieleen kysymys, jota yksikään toimittaja ei ole kysynyt. Olisiko maahamme syntynyt viime vuosina enemmän työpaikkoja, jos työajan pidennystä ei olisi ollut?