Valtiovarainministeriö julkaisi helmikuussa raportin, jonka mukaan Suomi ei enää ole Pohjoismaa, vaan putoaa talouskehityksessä muiden Pohjoismaiden seurasta. Raportin mukaan Suomen talouden ongelmia korjaisi, jos työehdoista sovittaisiin nykyistä laajemmin työpaikoilla.

Raportissa ei kuitenkaan avata, mitä paikallisen sopimisen lisääminen tarkoittaisi. Toimittaja Teemu Muhonen käytännössä nollaa Helsingin Sanomien analyysissään kohta kohdalta muutkin VM:n virkamiesten johtopäätökset.

Silloin kun valtion virkamiehet saavat nimitellä suomalaista työehdoista sopimisen mallia työmarkkinakartelliksi ollaan valtion kannalta todella oudoilla teillä. On helppo yhtyä SAK:n pääekonomistin Ilkka Kaukorannan arvioon, että ministeriön julkaisu aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.

Pohjoismainen malli, jossa työnantajat ja työntekijät sopivat yhdessä asioista on luonut vakaan pohjan niin yritysten toiminnalle kuin työntekijöiden turvallekin.

Siinä missä Ruotsissa työpaikoilla ”diskuteerataan” työnantajan ja työntekijöiden välillä ja työntekijöillä on suoremmat ja suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa yrityksen päätöksentekoon, on Suomessa toisaalta yhdessä neuvotellut ja sovitut yleissitovat työehtosopimukset.

Molemmilla tavoilla on pystytty sekä turvaamaan työntekijöiden työehtoja että takaamaan yritystoiminnalle vakaa toimintaympäristö.

Vastuuttomat heitot paikallisen sopimisen lisäämisestä ilman muuta sopimista ovat joko kokonaisuutta ymmärtämättömien kynästä lähtöisin tai sitten tietoisen tavoitteellista pyrkimystä korvata sopiminen sanelulla.

Paikallinen sopiminen on ihan ok, kun sen pohjana ovat liittojen sopimat työehtosopimukset, jotka takaavat työntekijöille perusturvan. Nuo sopimukset takaavat myös luottamusmiesten aseman ja edustuksellisuuden, jotka ovat olennainen edellytys, kun puhutaan neuvottelemisesta ja sopimisesta. Ne jotka haluavat kieltää luottamusmiesten aseman ja edustuksellisuuden, tavoittelevat yksiselitteisesti työnantajan yksipuolisen määräysvallan kasvattamista työpaikalla.

On valitettavaa, että paikallisesta sopimisesta puhumista pyritään käyttämään työehtojen romuttamiseen. Tämä ei ole työntekijän etu, muttei se ole myöskään yritysten, saatikka yhteiskunnan etu.