SEL luovutti mielenilmauksessa eduskuntaryhmille vetoomuksen: Altiaa ei saa myydä

27.5.2014

SEL ja Altian työntekijöitä edustavat ammattiosastot luovuttivat tänään Eduskuntatalon edessä järjestetyssä mielenilmauksessa eduskuntaryhmille vetoomuksen, että kansanedustajat toimisivat Altia Oyj:n myyntiä vastaan. Altian myyntilupaa käsitellään tänään eduskunnan täysistunnossa.


Vetoomus
 
 
Arvoisa kansanedustaja,
 
 
Vetoamme Teihin, jotta torjuisitte hallituksen lisätalousarvioesityksessään ehdottaman Altia Oyj:n myynnin. Haluamme muistuttaa, että valtionomistus on ainoa varma tapa huolehtia siitä, että Altian työpaikat säilyvät Suomessa, ja että tuotanto tehdään jatkossakin suomalaisten alkutuottajien raaka-aineista.
 
Jos Altia myydään, yli 5000 perheen toimeentulo on uhattuna. Altian merkitys Suomelle on merkittävästi suurempi kuin ne noin 600 henkilöä, jotka konserni työllistää suoraan Suomessa. Raaka-ainetta Altian tarpeisiin viljelee Pohjanmaalla noin 2500 viljanviljelijää ja alkoholijuomien lisäksi Altia valmistaa tärkkelystä paino-, panimo- ja paperiteollisuuteen sekä rehua noin 1500 sikatilalle.
 
Suomella ei ole varaa menettää Altian tuotantoketjun tarjoamia työpaikkoja ja sen tuottamia verotuloja. Valtiolla on siis edelleen vahvat strategiset syyt omistaa Altia.
 
Pyydämme, että toimitte eduskunnassa kotimaisen työn ja Koskenkorvan puolesta, Altia Oyj:n myyntiä vastaan.
 
 
Helsingissä 27.5.2014
 
 
Kunnioittavasti,
 
 
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry
 
Altian Rajamäen tehtaan työntekijöiden ammattiosasto Juomatalo ry 025
 
Altian Koskenkorvan tehtaan työntekijöiden ammattiosasto Koskenkorvan Alkolaiset ry 034