HKScan vähentää Rauman siipikarjaleikkaamosta enintään 35 työpaikkaa

HKScan lisää automaatiota Rauman siipikarjatehtaansa leikkaamossa, minkä seurauksena työvoiman tarve vähenee. Pääluottamusmies Eliisa Raski toivoo, ettei ketään irtisanota.

HKScan vähentää Rauman tuotantolaitoksen siipikarjaleikkaamosta enimmillään 35 työpaikkaa. Alun perin työnantaja arvioi vähennystarpeeksi enintään 45 henkilötyövuotta.

Maaliskuussa alkaneet HKScanin Rauman tuotantolaitoksen muutosneuvottelut, joiden piirissä olivat siipikarjaleikkaamon 225 työntekijää, päättyivät etuajassa osapuolten väliseen sopimukseen.

Työtehtävien vähennykset toteutetaan vuoden 2024 alkupuolella muun muassa eläköitymisiä, osastosiirtoja ja työtehtävien muutoksia hyödyntämällä. Tarve mahdollisiin irtisanomisiin selviää vasta uuden linjan käyttöönoton jälkeen.

Neuvotteluiden lopputulos on otettu työpaikalla HKScanin Rauman ja Euran tuotantolaitosten työntekijöiden pääluottamusmies Eliisa Raskin mukaan rauhallisesti vastaan.

– Olen melko toiveikas sen suhteen, ettei ketään irtisanottaisi, vaan luonnolliset poistumat kattaisivat tarvittavan vähennystarpeen. Henkilöstömäärä kuitenkin elää meillä jatkuvasti, Raski sanoo.

HKScan toteuttaa Rauman tehtaan siipikarjaleikkaamoon noin 4,6 miljoonan kehittämisinvestoinnin, jolla lisätään automatisaatiota. Investoinnilla, toimintamallin uudistamisella ja työntekijämäärän vähentämisellä HKScan tavoittelee noin kolmen miljoonan euron vuotuisia säästöjä Suomessa.

Raskin mukaan siipikarjaleikkaamon työntekijöiden työtehtäviin ei tule linjauudistuksen jälkeen oleellisia muutoksia.

Liity
jäseneksi