Toista samanlaista hallitusta tai hallitusohjelmaa eivät Suomi ja suomalaiset kestä, SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoo.
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoo, että eduskuntavaalit ovat muuttuneet työehtovaaleiksi. Hän painottaa, että hallituspohjan vaihtuminen seuraavissa eduskuntavaaleissa on työntekijöiden etujen mukaista.
– Meillä työntekijöillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa toiseen tällaiseen hallitukseen. Tehtävämme on nyt varmistaa, että seuraavan hallituksen ohjelman työelämäosuutta ei kirjoita enää Elinkeinoelämän keskusliitto EK, kuten se kirjoitti Orpon hallitusohjelman, työväen vappujuhlassa Porvoossa puhunut Veli-Matti Kuntonen sanoo.
Orpon hallitus on romuttanut kolmikantaisen sopimisen sekä heikentänyt työntekijöiden ja ammattiliittojen asemaa lukuisilla lakimuutoksilla ammattiyhdistysliikkeen vastustuksesta huolimatta.
– Vuoden 2027 eduskuntavaalit ovat suomalaisten työntekijöiden seuraava työehtosopimuskierros. Työntekijöitä edustavat ammattiliitot eivät pysty työehtosopimuspöydissä paikkaamaan kokonaan sitä, mitä maan hallitus voi heikentää lainsäädännöllä, Kuntonen toteaa.
Orpon hallituksen heikennykset ja leikkaukset ovat johtaneet siihen, että suomalaisten usko ja luottamus tulevaisuuteen on pahasti horjunut. Työttömyys on ennätyskorkealla, eikä kotimainen kulutus vedä, koska ihmiset eivät uskalla kuluttaa tai heillä ei ole enää varaa siihen.
– On täysin selvää, että hallituspuolueiden into ajaa läpi ideologiset heikennykset ja leikkaukset on ollut niille tärkeämpää kuin Suomen ja suomalaisten etu, Kuntonen kritisoi.
Kuntosen mukaan ammattiyhdistysliikkeen tärkein tehtävä on nyt huolehtia, että Suomi saa seuraavissa eduskuntavaaleissa sellaisen eduskunnan ja hallituksen, joka arvostaa ja puolustaa suomalaista työtä, työntekijää ja hyvinvointivaltiota sekä palauttaa luottamuksen tulevaisuuteen.