Hallitus, näpit irti työntekijöiden oikeuksista!

Kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit neuvottelevat parhaillaan hallitusohjelmasta Säätytalolla. Hallitusneuvotteluita vetävä kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja muut puheenjohtajat ovat kertoneet neuvotteluiden sisällöistä niukasti julkisuudessa, mutta neuvotteluissa esillä olleista asioista on tihkunut tietoa julkisuuteen jonkin verran.

Hallituksen ohjelmaa voi arvioida vasta sitten kun puolueet ovat päässeet sopuun kokonaisuudesta ja hallitusohjelma on valmis ja julkistettu. Julkisuudessa esillä olleiden tietojen perusteella emme kuitenkaan voi odottaa hallitusohjelmaa levollisin mielin. Meidän on valmistauduttava siihen, että tuleva hallitus pyrkii heikentämään työntekijöiden oikeuksia ja työntekijöiden etuja ajavien ammattiliittojen asemaa.

Hallitusneuvotteluissa ovat olleet esillä muun muassa paikallisen sopimisen lisääminen ohi työehtosopimusten, sunnuntai- ja ylityökorvausten heikentäminen, työntekijöiden lakko-oikeuden rajoittaminen, työttömyysturvan leikkaaminen sekä ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistaminen. Yllättäen työnantajajärjestöjen jäsenmaksuihin ei koskettaisi.

Neuvotteluissa on selvitetty myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK:lle tärkeää tavoitetta itsenäistä asiantuntijatyötä tekevien rajaamisesta kokonaan työaikalain ulkopuolelle.

EK ajaa tulevan hallituksen ohjelmaan työntekijöiden lakko-oikeuden murtamista, esimerkiksi rajaamalla oikeutta tukilakkoihin ja poliittisiin työtaisteluihin. SEL:n liittovaltuusto linjasi toukokuussa, ettei se hyväksy lakko-oikeuden rajoittamista. Lakko-oikeus on työelämän perusoikeus ja työntekijäpuolelle aivan perustavanlaatuinen asia, sillä työntekijöiden neuvotteluvoima perustuu vain ja ainoastaan joukkovoimaan. Toisin kuin joskus väitetään, lakko-oikeutta käytetään Suomessa vastuullisesti. Lakko on työntekijöille aina viimeinen keino, jos sopua ei synny neuvottelemalla.

On selvää, ettei ammattiyhdistysliike voi hyväksyä työntekijöiden kyykyttämistä. Jos tuleva hallitus lähtee työntekijöiden kyykyttämisen tielle, on ammattiliittojen toimittava sille vastavoimana.


Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Elintakeen 4/2023 pääkirjoituksena 9.6.2023.

Liity
jäseneksi