Työttömyysturvan lisäpäivät poistuvat asteittain, vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneillä ei ole enää oikeutta eläkeputkeen

Hallitus päätti eilen lakkauttaa työttömyysturvan lisäpäivät eli niin sanotun eläkeputken ammattiyhdistysliikkeen vastustuksesta huolimatta. Hallitus päätti myös muista toimista, joilla halutaan parantaa yli 55-vuotiaiden työllisyyttä.

Työttömyysturvan lisäpäivät eli eläkeputki lopetetaan asteittain. Lisäpäivien ikärajat nousevat vuosina 2023 ja 2024 vuodella ikäluokkaa kohden vuonna 1963 syntyneistä alkaen. Lisäpäiväoikeus poistuu kokonaan vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiltä.

Eläkeputken alasajo vaikuttaa ansiopäivärahaoikeuteen vasta vuodesta 2025 alkaen, jolloin vuonna 1963 syntyneet saavuttavat lisäpäivien nykyisen 62 vuoden ikärajan. Lisäpäivät eivät siis poistu niiltä työttömiltä, jotka jo ovat eläkeputkessa.

Kuntien velvoitetyöllistäminen turvaa, etteivät ikääntyneet työttömät jatkossakaan putoa ansiosidonnaiselta työttömyyskorvaukselta perusturvan varaan. Jos yli 57-vuotias työtön ei löydä uutta työtä tai palkkatuettua työtä, hänellä on subjektiivinen oikeus kunnan järjestämään velvoitetyöhön työttömyyspäivärahan enimmäisajan tultua täyteen. Velvoitetyön kautta työtön voi uusintaa työssäoloehdon ja säilyttää siten ansioturvansa.Yli 60-vuotiaat työttömät voivat uusintaa työssäoloehdon myös TE-palveluihin osallistumalla.

Kuka voi jatkossa päästä työttömyysturvan lisäpäiville?
Miten niiden työttömien toimeentulo turvataan, jotka eivät ole oikeutettuja työttömyysturvan lisäpäiviin?
Mitä yli 55-vuotiaiden muutosturvapaketti tarkoittaa?


Lue vastaukset kysymyksiin SAK:n tietopaketista

Mitä työttömyysturvan lisäpäivät eli eläkeputki tarkoittaa?

Ansiopäivärahaa voidaan maksaa enimmäismaksuajan jälkeen 65 ikävuoteen saakka niin sanottuina lisäpäivinä, jos:

  • olet syntynyt vuosina 1955–1956 ja täytät 60 vuotta ennen kuin enimmäisaikasi täyttyy tai
  • olet syntynyt vuosina 1957-1960 ja täytät 61 vuotta ennen kuin enimmäisaikasi täyttyy tai
  • olet syntynyt vuonna 1961 tai sen jälkeen ja täytät 62 vuotta ennen kuin enimmäisaikasi täyttyy.

Lisäksi edellytetään, että olet työskennellyt vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana ja oikeus ansiopäivärahaan on saatu palkansaajana.

Liity
jäseneksi