Työntekijät pettyivät Valion päätökseen sulkea Helsingin ja Turun tehtaat sekä irtisanoa Vantaalla 

Valio lopettaa Helsingin mehutehtaan ja Turun tehtaan vuoden 2026 alkupuolella sekä irtisanoo työntekijöitä Vantaan juustotehtaalla.

Valio tiedotti kesäkuussa sulkevansa Helsingin mehutehtaansa ja Turun tehtaansa. Mehujen, marjakeittojen ja glögien valmistus siirretään Helsingin tehtaalta Riihimäen tehtaalle. Turusta Riihimäelle siirtyy kasvipohjaisten välipala- ja ruuanlaittotuotteiden valmistus.  

Helsingin mehutehtaalla työskentelee tällä hetkellä noin 64 ihmistä, joista 15 SEL:n työehtosopimuksella. Turun tehtaalla on töissä noin 19 ihmistä, joista 14 SEL:n työehtosopimuksella.

Turun ja Helsingin tehtaat suljetaan Valion arvion mukaan aikaisintaan vuoden 2026 alkupuolella. Irtisanomiset tehdään lähempänä muutoksen toteutumisajankohtaa.  

Valion arvion mukaan Riihimäellä olisi tarjolla noin 35 uutta työpaikkaa, joita tullaan tarjoamaan irtisanomisuhan alla oleville työntekijöille.

Valion Helsingin ja Turun tehtaiden työntekijät ovat pääluottamusmiesten Toni Hamutan ja Jarno Lyhtelän mukaan hyvin pettyneitä, mutta eivät yllättyneitä tehtaiden lopettamispäätöksestä. 
 
– Olisin toivonut Valiolta myönteisempää suhtautumista työntekijöiden ehdotuksiin, joten en ole tyytyväinen tähän lopputulokseen. En ole kuullut kenenkään meillä Turussa työskentelevän maininneen olevansa kiinnostunut muuttamaan tai vastaanottamaan työtä Riihimäeltä tai muista Valion toimipaikoista. Osa työntekijöistä ja toimihenkilöistä onkin jo vaihtanut kokonaan muualle töihin, Valion Turun tehtaan työntekijöiden pääluottamusmies Jarno Lyhtelä kertoo. 

– Nämä eivät olleet Valion ensimmäiset muutosneuvottelut tänä vuonna, mikä ei helpota työntekijöiden uudelleensijoittumista. Myöskään mahdolliset työehtojen heikennykset, kuten määrä- tai osa-aikaistukset eivät houkuttele, mikäli sellaisia olisi näköpiirissä. Se on ihan selvä juttu, Valion Helsingin mehutehtaan työntekijöiden pääluottamusmies Toni Hamutta sanoo.  


Valio vähentää henkilöstöä Vantaan tehtaalla

Muun muassa kaikki Valion Suomessa myytävät sulatejuustot valmistavalla Vantaan tehtaalla käytiin keväällä muutosneuvottelut, jotka koskivat yhteensä 195 ihmistä, joista SEL:n työehtosopimuksella työskenteli 164. Neuvotteluiden jälkeen työnantaja päätti irtisanoa heistä 26. Kaikki irtisanomiset eivät ole vielä toteutuneet.  

Tällä hetkellä SEL:n työehtosopimuksella työskenteleviä on Valion Vantaan juustotehtaalla työntekijöiden pääluottamusmies Jaana Puhakan mukaan 133, joista määräaikaisessa työsuhteessa on 10. Puhakka on erittäin pettynyt työnantajan päätökseen irtisanoa työntekijöitä. Valion Vantaan tehtaan kokonaishenkilöstömäärä on nyt noin 180.


>> Valio aikoo sulkea Helsingin ja Turun tehtaat, joiden 92 työpaikkaa ovat uhattuina (11.4.2024)


Kuvassa tuotepakkaaja Timo Lunden työssään Valion Helsingin mehutehtaalla marraskuussa 2023. Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva.

Liity
jäseneksi