Tarkista verokorttisi vuosituloraja, jotta loppuvuoden tulojasi ei veroteta lisäprosentilla

Verottajan arvion mukaan jopa joka kolmannen palkansaajan verokortin veroprosentti on tällä hetkellä liian alhainen. Verokortin vuositulorajan pohjana ovat aiempien vuosien tulot. Jos veroprosenttisi on liian alhainen, loppuvuoden ansioitasi verotetaan lisäprosentin mukaan. Veroprosentti määräytyy koko vuoden tulojen ja vähennysten perusteella.

Tämä on ensimmäinen vuosi, kun suomalaisilla on verokortilla vain yksi tuloraja koko vuodelle. Palkkakausikohtaisia eli kuukausittaisia tulorajoja ei verokortissa enää ole. Siksi jokaisen palkansaajan on itse seurattava omien vuositulojensa kehittymistä ja tehtävä tarvittaessa muutosverokortti.

Tarkista siis viimeistään nyt, onko oma vuositulorajasi ja veroprosenttisi riittävä koko vuoden tuloillesi ja jos ei ole, tee OmaVerossa muutosverokortti loppuvuodelle.

Myöskään erillistä sivutuloverokorttia ei tänä vuonna enää ole, vaan palkansaaja voi kopioida saman verokortin kaikille työnantajilleen. Verokorttia ei tarvitse enää antaa työnantajalle paperisena, esimerkiksi kuva verokortista riittää.
 

Verokortti kannattaa tehdä sähköisesti OmaVero-palvelussa, mutta sen voi tehdä myös puhelimella tai verotoimistossa.

Verokortin tekoa varten selvitä etukäteen seuraavat tiedot:

– vuoden alusta kertyneet tulot ja verot
– arvio koko vuoden tuloista
– tiedot mahdollisista vähennyksistä, esimerkiksi matkakuluista ja kotitalousvähennyksestä

OmaVerossa voi ilmoittaa jo nyt tälle vuodelle tulevia vähennyksiä, jotka myös vaikuttavat veroprosenttiin. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen tai matkakuluja voi ilmoittaa verotukseen heti, kun kulut on maksettu.

Liity
jäseneksi