Taitaja2023-kilpailussa leipuri-kondiittorien voiton vei Neea Vainio

Nuorten ammattitaidon SM-kilpailun voittanut Neea Vainio harkitsee osallistumista MM-kilpailun karsintaan elokuussa.

Hämeenlinnalainen Neea Vainio Ammattiopisto Tavastiasta on voittanut nuorten ammattitaidon Suomen mestaruuskilpailun Taitaja2023-kilpailun leipuri-kondiittorien sarjan. Toiseksi leipuri-kondiittori-lajissa tuli Ronja Kaupinsalo ja kolmanneksi Tuuli Silvola, molemmat WinNovasta.

Espoossa 8.−11.5.2023 käydyssä Taitaja2023-kilpailussa nuorten ammattitaidon SM-mitaleista kamppaili 47 lajissa yhteensä 370 ammatillisessa koulutuksessa opiskelevaa nuorta.

Neea Vainio kertoo olleensa ainoa omaa oppilaitostaan, Ammattiopisto Tavastiaa nuorten SM-kilpailussa tänä vuonna edustanut kilpailija ja siksikin hänestä tuntui tärkeältä sijoittua hyvin kilpailussa.

– Voitto tuntuu tosi hyvältä, koska viime vuonna sijoituin neljänneksi, ja sanoin silloin, että ensi vuonna aion voittaa. Kilpailutehtävät olivat kivoja ja suhteellisen helppoja.

Neea Vainio sai kilpailukokemusta myös osallistumalla tänä keväänä televisiossa nähtyyn Nelosen Mestarileipurit-leivontakilpailuun opiskelukaverinsa Emily Thompsonin kanssa. Mummojen tuomaroimassa ja Antti Holman juontamassa parileivontakilpailussa nuoret sijoittuivat kolmen parhaan joukkoon.

– Kuvauksissa leipoessa oli kova kiire, joten uskon, että paineen alla leipomisesta oli hyötyä Taitajaan osallistuessa.

Vainio valmistui kesäkuun alussa leipuri-kondiittoriksi. Nyt hänen suunnitelmissaan on jatkaa jo opintojen aikana alkanutta pienimuotoista yritystoimintaa sekä mahdollisesti laajentaa sitä tulevaisuudessa. Vainiolla on harkinnassa myös nuorten ammattitaidon maailmanmestaruuskisoihin eli WorldSkills-kilpailuun osallistuminen Ranskan Lyonissa syyskuussa 2024. MM-kilpailun karsinnat ovat jo tämän vuoden elokuussa.

SEL oli tänäkin vuonna mukana tukemassa nuoria ammattilaisia Taitaja-tapahtuman leipuri-kondiittori -lajin yhteistyökumppanina. Seuraavat nuorten SM-tittelit jaetaan Taitaja2024-tapahtumassa Kuopiossa 20.–23.5.2024.


Kuva: Milly Kähönen/Omnia/Skills Finland

Liity
jäseneksi