SEL:n suuri jäsenristeily täyttää 2.-3.2.2019 Silja Europan

SEL järjestää jäsenristeilyn 2.-3.2.2019 m/s Silja Europalla. Laiva on varattu kokonaan liitolle ja tavoitteena on koota vähintään 1500 selliläistä risteilemään Itämeren aalloille.

– Tämä on meille iso ponnistus, mutta jäsenristeilyä on toivottu ja odotettu niin paljon, että uskomme että tavoitteeseen päästään. Luvassa on hyvää seuraa ja ohjelmaa. Jäsenet saavat toivoa ohjelmaa ja esiintyjiä risteilyn verkkosivuilla vielä muutaman viikon ajan. Tältä risteilyltä ei kannata jäädä rannalle, SEL:n järjestöpäällikkö Pekka Närhinen lupaa.

Silja Europan 22 tunnin huviristeily lähtee Helsingistä Länsisatamasta lauantaina 2.2.2019 kello 18.30 ja se on takaisin Länsisatamassa sunnuntaina 3.2.2019 kello 16.

Sunnuntaina aamupäivällä on mahdollisuus käydä maissa Tallinnassa. Kaikki risteilyn osallistujat tarvitsevat mukaan passin tai poliisin myöntämän kuvallisen henkilökortin.

Ammattiosastoilla on ratkaiseva rooli siinä, että risteilylle saadaan 1500 osallistujaa. Monet ammattiosastot tukevatkin jäsentensä osallistumista risteilylle järjestämällä maksuttoman yhteiskuljetuksen ja maksamalla osan risteilyn hinnasta.

– Osa ammattiosastoista on jo tehnyt päätöksen tuesta ja osa tekee sen lähiaikoina. Kannattaa seurata oman ammattiosaston ilmoittelua. Keräämme myös parhaillaan tietoja osastojen tuista ja julkaisemme ne myöhemmin verkkosivuilla ja Elintae-lehdessä, Närhinen kertoo.

Paikat risteilyltä myydään kokonaisina hytteinä. Varauksen voi siis tehdä vasta kun kasassa on hytillinen lähtijöitä. Hinta sisältää hyttipaikan ja buffet-illallisen ruokajuomineen lauantaina.

Jäsenristeilyn ajankohdan vuoksi ensi talvena ei järjestetä erikseen SEL:n Talvipäiviä.
 

Ilmoittautuminen SEL:n jäsenristeilylle alkaa 2.5.2018 klo 9 osoitteessa www.selry.fi/risteily, josta löytyvät myös hinnat.

Liity
jäseneksi