SEL:n jäsenten matkustajavakuutuksen matkavakuutuskortin voi ladata TaskuTurva-sovelluksella puhelimeen

SEL on vakuuttanut jäsenensä 1.1.2018 alkaen Vakuutusyhtiö Turvan vapaa-ajan matkustajavakuutuksella, joka on voimassa vapaa-aikana tehtävillä ulkomaanmatkoilla sekä kotimaanmatkoilla, jotka ulottuvat vähintään 50 kilometrin päähän vakuutetun kotoa, työpaikalta tai loma-asunnolta.

Matkustajavakuutuksella vakuutettuja ovat vakituisesti Suomessa asuvat liiton jäsenet ja opiskelijajäsenet. Vakuutus on voimassa siihen päivään saakka, jolloin jäsen täyttää 68 vuotta. Jos jäsen jää pysyvälle eläkkeelle ennen kuin hän täyttää 68 vuotta, vakuutus on voimassa siihen päivään saakka, jolloin jäsen jää pysyvästi eläkkeelle.

Vakuutettuja ovat myös vakuutetun mukana matkustavat alle 18-vuotiaat lapset. Lapsilla tarkoitetaan vakuutetun omia lapsia ja lapsenlapsia, vakuutetun puolison lapsia sekä vakuutetun kanssa vakinaisesti samassa taloudessa asuvia lapsia.

Tutustu SEL:n matkustajavakuutuksen ehtoihin ja Turvan etuihin SEL:n jäsenille: www.turva.fi/sel

Huomioithan, että matkustajavakuutus ei sisällä matkatavaravakuutusta, mutta monet kotivakuutukset sisältävät matkatavaravakuutuksen. Tarkista siis oman vakuutusturvasi kattavuus.

Matkavakuutuskortti

Voit ladata matkavakuutuskorttisi Turvan TaskuTurva-mobiilisovelluksen kautta älypuhelimeesi. TaskuTurvasta näet vakuutusturvasi ja matkavakuutuskortti kulkee kätevästi mukanasi.

Voit myös tilata matkavakuutustodistuksen Turvasta soittamalla numeroon 01019 5110 tai käymällä Turvan toimipaikassa tai voit myös tulostaa todistuksen itse SelNetistä.

Matkavakuutuskortti (TaskuTurva-mobiilisovelluksessa) tai matkavakuutustodistus kannattaa pitää aina matkalla mukana.


Ohjevideo: TaskuTurva on turvanasi matkalla

Ohjevideo: Näin lataat TaskuTurvan puhelimeesi


Kaikki SEL:n jäsenet on vakuutettu lisäksi Turvan järjestövakuutuksella SEL:n järjestötehtävissä ja järjestötilaisuuksissa, kuten kokouksissa, koulutuksissa sekä Kesäpäivillä ja Talvipäivillä.

Tutustu SEL:n järjestövakuutukseen

Liity
jäseneksi