SEL:n jäsenet eivät tee muiden liittojen lakonalaista työtä

Useat ammattiliitot, kuten Teollisuusliitto, Paperiliitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM, ovat julistaneet lakkoja alansa työpaikoille. SEL:n jäsenet eivät tee muidenkaan ammattiliittojen lakonalaisia töitä.

Jos työskentelet lakonalaisissa töissä, saat lakkoavustusta

Jos olet SEL:n jäsen ja työskentelet lakon piirissä olevissa työtehtävissä, lakko koskee myös sinua.

Lakon julistanut ammattiliitto maksaa myös lakossa olevalle SEL:n jäsenelle lakkoavustuksen. Työpaikkasi pääluottamusmies neuvoo, miten muiden liittojen jäsenet voivat hakea lakkoavustusta.


Jos et työskentele lakonalaisissa töissä, mutta työntekosi estyy lakon takia

Mikäli työnteko estyy lakon takia työntekijältä, joka ei ole lakon piirissä, on työnantaja velvollinen maksamaan palkkaa enintään seitsemältä päivältä.

Jos työntekijä jää vaille työtä toisen henkilöstöryhmän työtaistelutoimenpiteiden takia, hänellä on oikeus työttömyyspäivärahaan ilman omavastuuaikaa, jos hän muutoin täyttää työttömyyspäivärahan saamisen edellytykset.

Työnteon ja palkanmaksun keskeyttäminen eli ns. jalkautus

Työnantajat saattavat katkaista ilman varoitusaikoja työnteon ja palkanmaksun niiltäkin työntekijöiltä, jotka eivät kuulu ilmoitetun lakon piiriin. Tällaisessa tapauksessa vedotaan yleensä siihen, että yrityksessä tai sen ulkopuolella alkanut lakko aiheuttaa toiminnalle esteen, jonka vuoksi työt on keskeytettävä.

Seitsemän päivän maksuvelvollisuus, jos työntekijällä ei ole riippuvuussuhdetta lakkoon

Jos työ estyy lakon vuoksi, mutta työntekijällä ei ole suoraa riippuvuussuhdetta lakkoon, työnantaja on työsopimuslain 2. luvun 12 §:n perusteella velvollinen maksamaan palkan enintään seitsemän päivän ajan. Tämän jälkeen työntekijä pääsee ilman karenssia työttömyysturvan piiriin.

Tilanne koskee sellaisia SEL:n jäseniä, joiden työnantaja ei noudata lakon julistaneen ammattiliiton neuvottelemaa työehtosopimusta edes yleissitovana eikä jäsenen työsuhteeseen muutenkaan sovelleta lakon julistaneen liiton neuvottelemaa työehtosopimusta. Pelkkä liiton jäsenyys ei aiheuta riippuvuussuhdetta lakkoon.

Jos todellista estettä työnteon ja palkanmaksun keskeyttämiseen ei ole

Työntekijöiden on vaadittava työnantajalta selvitys siitä, onko työnantajan ilmoittama este todellinen ja kestävä. Jos töitä voidaan järjestää toisin tai esimerkiksi tehdä tuotteita varastoon keskeytyksen sijasta, mutta työnantaja siitä huolimatta jalkauttaa työntekijät, kysymyksessä onkin tosiasiallisesti laiton työsulku. Esteen olemassaolo on työnantajan selvitettävä erikseen kunkin työntekijän osalta. Työnteon estyessä työnantajasta riippuvasta syystä tämä on velvollinen maksamaan palkan sekä mahdolliset muut vahingot.

Tällaisissa tapauksissa on palkkasaatavat kirjattava ja ilmoitettava liittoon jatkotoimia varten, ellei työnantaja  suorita palkkasaatavia. Jalkautetuille maksetaan lakkoavustusta, joka voidaan myöhemmin vähentää perityistä palkkasaatavista.

Jalkautuksesta ja työsulusta on ilmoitettava välittömästi oman alueen SEL:n aluesihteerille, jotta siihen voidaan puuttua.

Liity
jäseneksi