SEL tukee kansalaisaloitetta aktiivimallin kumoamiseksi

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL tukee kansalaisaloitetta työttömyysturvan aktiivimallin kumoamiseksi ja kannustaa kaikkia työttömyysturvan heikentämistä vastustavia äänioikeutettuja Suomen kansalaisia allekirjoittamaan aloitteen.

Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa osoitteessa www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Eduskunta ottaa aloitteen käsiteltäväkseen, sillä se keräsi reilussa viikossa vaadittavat 50 000 kannattajaa. Aloite kannattaa kuitenkin edelleen allekirjoittaa, jotta viesti hallituspuolueille olisi mahdollisimman voimakas ja selvä: äänestäjät eivät hyväksy työttömyysturvaa leikkaavaa aktiivimallia, joka on epäoikeudenmukainen, epätasa-arvoinen ja lisää byrokratiaa.

Juha Sipilän hallituksen esitys työttömyysturvan aktiivimallista hyväksyttiin eduskunnassa 19.12.2017 hallituspuolueiden keskustan, kokoomuksen ja sinisten kansanedustajien tuella äänin 103-90. Laki tulee voimaan 1.1.2018.

Mitä aktiivimalli tarkoittaa?

Hallituksen aktiivimalli läpi: Työttömän aktiivisuuden seuranta alkaa 1.1.2018

Miksi SEL vastustaa aktiivimallia?

SEL:n liittovaltuusto: Hallituksen peruttava työttömyysturvan aktiivimalli (1.12.2017)

SEL:n liittovaltuusto: Hallituksen haudattava työttömyysturvan aktiivimalli (21.4.2017)

Liity
jäseneksi