Salicon Juvan työntekijät vetoavat työnseisauksella työpaikkojensa puolesta

Salicon Juvan tehtaan työntekijät ovat jääneet tänään keskiviikkona pois töistään mielenilmauksena työnantajan neuvotteluhaluttomuudelle.

– Koemme, ettei työnantaja ole käynyt kanssamme kunnolla yt-neuvotteluita. Emme ole päässeet aidosti ja avoimesti neuvottelemaan tehtaan tulevaisuudesta, emmekä ole saaneet vastauksia kaikkiin kysymyksiimme. Meistä tuntuu, että työnantaja on jo ennen neuvotteluiden alkamista päättänyt, että Juvan tehdas lopetetaan, eikä siksi halua selvittää vaihtoehtoja edes osan työpaikoista säilyttämiseksi, Salicon Juvan tehtaan työntekijöiden pääluottamusmies Heidi Ruuskanen kertoo.

Huomenna torstaina töihinsä takaisin palaavat työntekijät vetoavat työnseisauksellaan työnantajaansa, että tuotanto ja työpaikat säilyisivät Juvalla, edes osittain. Tämänhetkisen tiedon mukaan tammikuussa alkaneiden yhteistoimintaneuvotteluiden viimeinen neuvottelupäivä on tiistaina 3.3.2020.

– Vetoamme johtoon ja omistajaan, että tuotanto jatkuisi Juvalla, jossa meillä on osaava ja sitoutunut henkilöstö. Salico on Juvan suurimpia työllistäjiä ja meidän mahdollisuutemme löytää täältä seudulta uutta työtä eivät ole kovin hyvät, siksikin olisi tärkeää, että tehdas ja työpaikkamme pysyisivät Juvalla, Ruuskanen sanoo.

Salicon toimitusjohtaja Jussi Armanto on kommentoinut medialle pitävänsä mielenilmausta laittomana. SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen ihmettelee toimitusjohtajan valitsemaa linjaa ja toivoo, että yrityksen johto miettisi, miltä tilanne työntekijöistä tuntuu.

– On ala-arvoista syyttää työntekijöitä laittomuuksista tilanteessa, jossa he ovat menettämässä työpaikkansa. Moni kokee tulleensa petetyksi ja on täysin ymmärrettävää, etteivät ihmiset silloin katso toimettomana, kun heiltä ollaan viemässä työtä ja toimeentuloa, Kuntonen toteaa.

Salico aloitti tammikuussa koko Juvan tehtaan henkilöstä koskevat yhteistoimintaneuvottelut tuotannon siirtämiseksi Helsingin tehtaaseen, jonka Salico osti Apetitilta viime kesänä. Salicon Juvan tehtaalla on töissä 103 ihmistä, joista 81 on työntekijöitä ja loput toimihenkilöitä ja ylempää johtoa.

Tieto tehtaan lopettamisaikeista tuli työntekijöille tammikuussa shokkina ja isona pettymyksenä.

– Kun yrityskauppa tehtiin, meille luvattiin, että kummatkin tehtaat keskittyvät jatkossa omiin vahvuuksiinsa. Silloin ei ollut mitään puhetta, että tuotanto loppuisi Juvalta. Olemme todella pettyneitä, sillä puheissa annettiin ymmärtää, että meillä on mennyt hienosti. Meillä on myös ollut koko ajan niin paljon töitä, että ylitöitäkin on tehty, Ruuskanen muistuttaa.

Ruotsalainen Greenfood omistaa Salicon, joka tekee valmiiksi leikattuja tuorevihanneksia ja hedelmiä horeca-yritysten tarpeisiin. Työnantaja perustelee Juvan tehtaan sulkemista logistiikalla, Helsingin tehdas on lähempänä asiakkaita ja satamaa, jonka kautta osa raaka-aineesta tulee ulkomailta.

Liity
jäseneksi