Poutulla vältettiin irtisanomiset

Kannuslaisen lihatalo Poutun yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen marraskuun puolessa välissä. Henkilöstölle tiedotettiin tuoreeltaan, että irtisanomisilta vältytään kokonaan, mutta muuta tietoa neuvotteluiden lopputuloksesta ei ole toistaiseksi tullut.

Lokakuussa annettu yt-neuvottelukutsu koski koko henkilöstöä, ja työnantaja arvioi tuolloin, että henkilöstön vähennystarve on enintään 25 ihmistä. Lisäksi tulossa saattaisi olla osa-aikaistamisia enintään 25 ihmisen osalta sekä tuotannon työntekijöiden lomautuksia. Myös töiden ulkoistaminen oli mainittu neuvottelukutsussa yhtenä vaihtoehtona.

Työyhteisöä on järkyttänyt suru-uutinen Poutun 26-vuotiaan työntekijän löytymisestä kuolleena Kannuksen juna-aseman läheisyydestä joulukuun alussa. Henkilöstö on saanut kriisiapua. Poliisi tutkii kuolemaa henkirikoksena ja kaksi epäiltyä on ollut tutkintavankeudessa, josta toinen on vapautettu. Syytteen nostamisen määräpäivä on maaliskuun alussa.

Liity
jäseneksi