Palkansaajakeskusjärjestöt: Toimialat voisivat neuvotella keskusjärjestösopimusten siirtämisestä jo keväällä

Palkansaajakeskusjärjestöt esittävät, että Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n purkamista keskusjärjestösopimuksista käydään jokaisella toimialalla sopimusneuvottelut jo tämän kevään aikana. Työntekijä- ja työnantajaliitot voisivat yhdessä sopia, että työehtosopimusten nykyisiin keskusjärjestösopimuksiin liittyvät määräykset säilyvät sisällöltään sellaisenaan myös nykyisen työehtosopimuskauden päättymisen jälkeen. Näin syksyn sopimuskierroksella vältettäisiin lisävaikeudet ja mahdolliset työrauhaa vaarantavat tekijät.

Jos EK:n ilmoitus johtuu pelkästä järjestön sääntömuutoksesta, SAK, Akava ja STTK uskovat, että EK:n jäsenliitoilla ei ole halua romuttaa tai edes heikentää eri alojen työehtosopimuksissa olevia keskusjärjestösopimuksiin liittyviä määräyksiä.

Järjestöjä on ihmetyttänyt EK:n ilmoituksen ajankohta, koska kilpailukykysopimus on voimassa ja ensi syksynä edessä on liittokierros. Palkansaajien mielestä tulevalla sopimuskierroksella ei saisi olla sitä vaarantavia tekijöitä, koska maan taloudessa on tapahtumassa odotettu, myönteinen käänne. Järjestöt pelkäävät, että EK:n ilmoitus ei helpota syksyn sopimuskierroksen neuvotteluita.

Keskusjärjestösopimuksilla on merkittävä osa useissa työehtosopimuksissa. Ne ovat olennainen osa sopimustoimintaa myös työehtosopimusten ulkopuolisilla aloilla. Monilla sopimusaloilla ei ole työehtosopimuksissa omia määräyksiä tai sopimuksia, jotka liittyvät esimerkiksi koulutukseen tai luottamusmiesten toimintaedellytyksiin. Työehtosopimusten sijaan näitä asioita on siten hoidettu osin keskusjärjestösopimuksilla.

SEL:n osalta EK:n päätös irtisanoa keskusjärjestösopimukset ei aiheuta välittömiä seuraamuksia, sillä SEL:n ja ETL:n väliset  työehtosopimukset ovat voimassa 31.1.2021 asti ja lähes kaikista keskusjärjestösopimusten alaisista asioista on olemassa SEL:n ja ETL:n keskinäiset sopimukset.
Liity
jäseneksi