Orklan Suomen työntekijöiden luottamushenkilöt tuomitsevat Turun tehtaan sulkemisen

Orkla-konsernin Suomen työntekijöiden luottamushenkilöt tuomitsevat Orklan edellisviikolla tekemän päätöksen lopettaa Turun tehtaan toiminta vuoden loppuun mennessä.

Luottamushenkilöt eivät hyväksy kotimaisten työpaikkojen, Felixin kurkku- ja punajuurisäilykkeiden sekä Ahti- ja Vesta -sillien valmistuksen siirtämistä ulkomaille.

Luottamushenkilöt varoittavat myös, että kuluttajille tuttujen kotimaisten tuotemerkkien valmistuksen siirtäminen ulkomaille tulee vahingoittamaan brändejä ja todennäköisesti johtamaan merkittävään markkinaosuuksien menettämiseen Suomessa.

Orklan Suomen työntekijöiden luottamushenkilöt olivat tänään koolla Tampereella.


Lisätietoja:

Jesse Järveläinen
Orkla Foods Finlandin Turun tehtaan työntekijöiden pääluottamusmies
p. 046 851 2050

Liity
jäseneksi