Nyhtökaurasta Vuoden Suomalainen Elintarvike 2017

Vuoden Suomalainen Elintarvike 2017 -kilpailun voiton nappasi Nyhtökaura, jota Gold&Green Foods valmistaa tehtaallaan Järvenpäässä. Voittaja ratkesi yleisöäänestyksessä, jossa oli mukana seitsemän asiantuntijaraadin valitsemaa tuotetta.

Vuosi sitten lanseerattu Nyhtökaura valmistetaan kaurasta, härkäpavusta ja keltaherneestä. Se sisältää runsaasti hyvälaatuista proteiinia, josta löytyvät kaikki ihmiselle välttämättömät aminohapot, ja lisäksi kauran ravintokuitua.

– Se, että suomalaiset ovat ottaneet Nyhtökauran heti niin hyvin vastaan, on auttanut meitä juoksemaan kovempaa. Tuotekehityksen ohella töitä on tehty tuotantomäärien kasvattamiseksi ja nyt Nyhtökauraa on vihdoin saatavilla laajasti koko Suomesta. Seuraavaksi aiomme laajentaa toimintaa Ruotsiin, Gold&Green Foodsin teknologiajohtaja Reetta Kivelä kertoo.

Vuoden Suomalainen Elintarvike 2017 -kilpailuun osallistui yhteensä 50 Suomessa kehitettyä ja valmistettua uutuustuotetta. Voittajatuotteen lisäksi finaalissa olivat Apetit Tuorekset Sienestäjän pannuvihannes, HK Maakarit Nürnbergin Günther grillimakkara, Hyvä Apaja uunivalmis, ruodoton kirjolohifilee paistopussissa, Jyväjemmari-ruissiemenkuivaleipä, Kelkka-drinkkisekoitus ja Uunipaahdettu RuisLastu sour cream & onion.

Kilpailun voittaja julkistettiin tänään Elintarvikepäivän yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa. Yleisö sai äänestää suosikkiaan finalisteista 13.–27.4.2017. Kilpailussa annettiin reilut 5 200 ääntä.

Elintarviketeollisuusliiton järjestämä Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailu palkitsee vuosittain suomalaisen elintarviketeollisuuden valovoimaisimpia uutuustuotteita ja kannustaa yrityksiä tuotekehitykseen. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa kehitetyt ja valmistetut vähittäiskauppatuotteet, jotka ovat tulleet myyntiin edellisen vuoden aikana.


Kuva: Paulig

Liity
jäseneksi