Kalaneuvos sulkee Heimon Kalan Rengon tuotantolaitoksen ja irtisanoo työntekijät

Kalaneuvos lopettaa ostamansa Heimon Kalan tuotantolaitokset Rengossa ja Kokkolassa. Heimon Kalasta jää jäljelle kalankasvatuslaitos Houtskarissa.

Kalaneuvos Oy on päättänyt sulkea ostamansa Heimon Kala Oy:n Hämeenlinnan Rengossa sijaitsevan tuotantolaitoksen. Tuotantolaitoksen noin 10 työntekijää on jo irtisanottu ja viimeiset kalat ovat tulossa tuotantolaitokselle jalostettavaksi lähiaikoina. Tämän jälkeen työt päättyvät paitsi tuotantolaitoksen vakituisilta työntekijöiltä myös reilulta kymmeneltä vuokratyöntekijältä.

– Työntekijöille ei ole tarjottu töitä konsernin muista yksiköistä, SEL:n Häme-Keski-Suomen aluesihteeri Eija Rantanen kertoo.

Kalaneuvos on linjannut, ettei sillä ole työntarjoamisvelvoitetta irtisanotuille Sastamalan tuotantolaitokseltaan. SEL selvittää asiaa parhaillaan.

Hukkasen yrittäjäperheen omistamat Kalaneuvos ja Nordic Trout ostivat Heimon Kalan helmikuussa ja aloittivat maaliskuussa Rengon tuotantolaitosta koskevat muutosneuvottelut. Jo ennen yrityskauppaa Heimon Kalan Kokkolan tuotantolaitos oli päätetty sulkea ja sen lähes 50 työntekijää irtisanottiin. Osa työntekijöistä on jo hakeutunut uusiin töihin, mutta tuotanto on edelleen käynnissä. Kalaneuvoksen tiedotteen mukaan Kokkolan tuotantolaitos suljetaan toukokuun loppuun mennessä.

Kalaneuvos tiedotti helmikuussa Heimon Kalan virolaisomistuksesta suomalaisen perheyrityksen omistukseen siirtymisen tarkoittavan sitä, että kotimaisuuteen panostetaan entistä vahvemmin ja suunnitelmia voidaan tehdä pitkällä tähtäimellä. Nyt tehdyn Rengon tuotantolaitoksen sulkemispäätöksen jälkeen Heimon Kalasta jää jäljelle enää kalankasvatustoiminta Houtskarissa Paraisilla.

Kalaneuvos Oy on suomalainen kalatuotteiden valmistukseen erikoistunut perheyritys, jolla on tuotantolaitokset Sastamalassa, Turussa ja Kaskisissa. Kalaneuvoksen ostamalla Heimon Kala Oy:llä on tuotantolaitokset Kokkolassa ja Rengossa sekä kalankasvatuslaitos Houtskarissa. Kalaneuvos-konserniin kuuluu myös Turussa ja Kaskisissa toimiva Martin Kala Oy. Vuonna 2021 konsernin liikevaihto oli 84 miljoonaa euroa ja se työllisti yhteensä 170 työntekijää.

Kalaneuvos Oy ja Hukkasen yrittäjäperhe omistavat lisäksi kalankasvatukseen keskittyneen Nordic Fish -konsernin, jonka liiketoimintaa hoitavan Nordic Troutin lähes 30 toimipistettä sijaitsevat Manner-Suomessa, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Vuonna 2021 Nordic Troutin liikevaihto oli 42 miljoonaa euroa ja se työllisti noin 100 henkilöä. Hukkasten yritykset muodostavat yhdessä Suomen suurimman kala-alan toimijan.


Kuvassa on Kalaneuvoksen Sastamalan kalanjalostustehdas, jonka laajentamiseen on viime vuosina investoitu 30 miljoonaa euroa.

Liity
jäseneksi