Hallitus perui nuorten pätkätöiden lisäämisen, mutta aikoo edelleen heikentää irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä

Hallitus perui eilen esityksensä alle 30-vuotiaiden työttömien perusteettomien määräaikaisuuksien sallimisesta. Hallitus pitää kuitenkin edelleen kiinni henkilöperusteisen irtisanomissuojan heikentämisestä pienissä yrityksissä. Hallitus lähetti esityksensä eilen lausuntokierrokselle.

SAK vaatii, että hallitus luopuu toisestakin esityksestään, sillä se on huonosti valmisteltu eikä sen työllisyysvaikutuksista ole uskottavaa näyttöä. Yksilötasolla esitys asettaa työntekijät kohtuuttomaan asemaan ja pahimmillaan työnantajan mielivallan armoille.

Lakiehdotuksen mukaan työntekijän irtisanominen alle 20 työntekijää työllistävissä yrityksissä helpottuisi silloin, kun työntekijä ”horjuttaa työnantajan ja työntekijän välistä luottamussuhdetta tai vaikeuttaa työnantajan tai työyhteisön toimintaa, eikä työsuhteen jatkamista tästä syystä voida pitää työnantajan kannalta kohtuullisena”.

– Kuka enää uskaltaa nostaa esiin epäkohtia pienillä työpaikoilla, kun jatkuvasti on läsnä pelko irtisanomisesta? Huoli työpaikan menettämisestä on suuri psykososiaalinen kuormitustekijä. Jos tällainen laki tulee voimaan, se vain lisää epävarmuutta ja ahdistuneisuutta työpaikoilla, SAK:n johtaja Hannu Jouhki toteaa.

SAK:n hallitus ilmoitti viikko sitten, että jäsenliitot ovat varautuneet järeisiinkin toimiin, jos hallitus vie nuorten ja pienten työpaikkojen työntekijöiden asemaa heikentävät esityksensä eduskuntaan hyväksyttäviksi.


www.sak.fi/pimeitäpäätöksiä

www.sak.fi/mörkabeslu

Liity
jäseneksi