Fazerin uusi makeistehdas vaikuttaisi 700 työntekijän työpaikan sijaintiin

Fazer Makeiset aloittaa muutosneuvottelut henkilöstön kanssa Vantaan ja Lappeenrannan makeistehtaiden toimintojen siirtämiseksi uuteen tehtaaseen. Uuden tehtaan rakentamisesta päätetään kevään aikana.

Fazer tiedotti maanantaina käynnistävänsä muutosneuvottelut, jotka koskevat Fazer Makeisten Vantaan ja Lappeenrannan tehtaiden koko henkilöstöä. Fazer aikoo yhdistää Vantaan ja Lappeenrannan tehtaiden tuotannon kokonaan uuteen tuotantolaitokseen, jonka rakentamisesta ja sijaintipaikkakunnasta tehdään päätökset kevään aikana. Uuden tehtaan tuotanto alkaisi aikaisintaan kolmen vuoden päästä eli vuonna 2025.

Neuvottelut koskevat molemmilla paikkakunnilla koko henkilöstöä, paitsi Vantaan keksitehtaan henkilöstö on rajattu neuvotteluiden ulkopuolelle, sillä suunnitelmissa on pitää keksituotanto nykyisessä sijainnissaan. Vantaan ja Lappeenrannan makeistehtaiden yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin 900, josta noin 700 on työntekijöitä ja loput toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä. Työntekijöistä noin 400 työskentelee Vantaalla ja 300 Lappeenrannassa.

Fazer Makeisten toimitusjohtaja Markus Hellström kertoi maanantaina STT:lle, että ”Molemmat paikkakunnat ovat tarkastelun piirissä, mutta kyllä tehdas voi sijaita muuallakin. Meillä on Lahdessa aika isot tuotantolaitokset, ja Lahti kuuluu meidän vaihtoehtoihimme. Mutta sanotaan, että täällä Etelä-Suomen alueella olemme kyllä kartoitelleet vaihtoehtoisia paikkoja jonkin verran.”

SEL:n tietojen mukaan nykyisten tehtaiden korjaaminen ja laajentaminen ei ole työnantajan mielestä vaihtoehto, joten vähintään toisen tehtaan työntekijöille työnantajan suunnitelman toteutuminen tarkoittaisi töiden päättymistä nykyisellä paikkakunnalla ja työpaikan siirtymistä todennäköisesti satoja kilometrejä kauemmas.


Työntekijät huolestuneita tulevaisuudesta

Molemmilla paikkakunnilla työnantajan suunnitelmat ovat aiheuttaneet työntekijöille suurta epävarmuutta ja huolta työpaikan ja toimeentulon tulevaisuudesta. Työntekijät lähtevät neuvotteluissa siitä, että tuotanto jatkuu Vantaalla ja Lappeenrannassa, jolloin ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö saa pitää työpaikkansa.

Fazerin Lappeenrannan makeistehtaan työntekijöiden pääluottamusmies Marja Värtö kokee, että medialla on ollut viime päivinä enemmän tietoa Fazerin suunnitelmista kuin työntekijöillä. Työnantaja järjesti henkilöstölle maanantaina infotilaisuuden, jossa jaettiin kuitenkin lähinnä epävarmuutta.

Työntekijäpuolella arvellaankin, että työnantajan suunnitelmien on oltava jo paljon pidemmällä kuin mitä työntekijöille kerrotaan.

Työnantaja on vakuuttanut, ettei tehdasinvestoinnin tavoitteena ole vähentää henkilöstön määrää. Uusi sijaintipaikkakunta tarkoittaisi kuitenkin väistämättä muutoksia henkilöstöön, jos työnantaja toteuttaa suunnitelmansa yhdistää kahden tehtaan tuotanto yhteen uuteen tehtaaseen.

Värtö epäilee, että sokerimakeisten tuotannon ja tuotekehityksen siirtäminen pois Lappeenrannasta tulisi olemaan Fazerille iso haaste, sillä henkilöstölle on kertynyt vahva osaaminen vuosikymmenten aikana.

– Ihmiset viihtyvät Lappeenrannan seudulla. Luulenpa, ettei kovinkaan monelta heistä löytyisi halua tai edes mahdollisuutta muuttaa työn perässä muualle, Värtö arvioi.

Ammattitaitoisen työvoiman riittävä saatavuus saattaisi muodostua mahdottomaksi muualla.


Tehtaiden yhdistäminen iso riski työnantajalle

Fazerin Vantaan makeistehtaan työntekijöiden pääluottamusmies Pentti Aaltovirta sanoo henkilöstön ottaneen uutisen vastaan asian kokoluokan huomioiden suhteellisen rauhallisesti.

– Uuden tehtaan rakentaminen kokonaan uudelle paikkakunnalle ja kahden tehtaan tuotannon yhdistäminen on iso riski myös työnantajalle. On selvää, että kaikki nykyiset työntekijät eivät voi tai halua siirtyä työpaikan perässä uudelle paikkakunnalle. Osaavasta henkilöstöstä kannattaisi pitää kiinni näinä aikoina, Aaltovirta toteaa.

Neuvottelut alkavat maanantaina 17.1.2022 ja niiden on tarkoitus kestää kuusi viikkoa. Jos työnantajan arvio kuudesta viikosta pitää, henkilöstön pitäisi saada tieto tulevaisuudestaan helmikuun lopussa.

Työntekijöiden pääluottamusmiehet vaativat, että työnantajan on avoimesti kerrottava kaikki sen tiedossa olevat asiat jo neuvotteluiden alkaessa, jotta muutosneuvottelut voidaan käydä aidosti.

Työnantaja on ilmoittanut, että Vantaan Vaaralassa sijaitsevalle Fazerilan tontille jäävät edelleen keksitehdas, leipomo, vierailukeskus ja pääkonttori. Fazer Makeisiin kuuluvan Vantaan keksitehtaan työntekijät eivät ole muutosneuvotteluiden piirissä.

Fazer valmistaa Lappeenrannassa valumakeisia, kovia karkkeja, marmeladeja, lakuja, rakeita, pastilleja ja purukumia. Ksylitolipastillien ja purukumien tuotanto alkoi viime vuoden alussa Lappeenrannassa, kun Karkkilan tehdas päätettiin lopettaa ja sen työntekijät irtisanottiin vuonna 2020. Fazerin suklaamakeiset ja Lappeenrannan tehtaan tarvitsemat suklaat ja rakeistusmassat tehdään Vantaalla.

Vuonna 2020 Fazer-konsernin liikevaihto oli 1,1 miljardia euroa ja se työllisti lähes 8 500 ihmistä, joista Suomessa noin 3 700. Tilikauden tulos oli 366,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto 4,6 prosenttia. Yhtiön omavaraisuusaste oli 70,7 prosenttia.


Tiesitkö, että uusi yhteistoimintalaki astui voimaan 1.1.2022? Yt-neuvottelut ovat nyt muutosneuvottelut.

Kuvassa: Mignon-munat tehdään käsityönä Fazerin Vantaan makeistehtaalla. Kuva: Pekka Nieminen/Lehtikuva



Liity
jäseneksi