Fazer sulkemassa Kaarinan tehdasta, tuotanto aiotaan siirtää Korialle

Fazer aikoo sulkea Kaarinassa sijaitsevan kauratuotteita valmistavan tehtaansa ja siirtää sen tuotannon Korian tehtaalleen. Suunnitelmaansa Fazer perustelee kauratuotteiden tuotannon laajentamisella, jota on yhtiön mukaan vaikea toteuttaa Kaarinan tehtaan tiloissa.

Kaarinassa työskentelee tällä hetkellä 48 ihmistä, joista 23 on vakituisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä ja toimihenkilöitä ja 25 on määräaikaisessa työsuhteessa tai tarvittaessa työhön kutsuttavia työntekijöitä.

Fazer osti hapatettuihin kauratuotteisiin erikoistuneen kaarinalaisen Biofermen maaliskuussa 2017 ja Korialla Kouvolassa sijaitsevan Kaslinkin kesäkuussa 2019.

Kaarinan tuotantolaitoksen pakkaamossa on työskennelty kahdessa vuorossa ja tuotannossa 2,5 vuorossa.

Fazerin Kaarinan tehtaan työntekijöiden pääluottamusmies Jose Laaksosen mukaan tunnelmat työpaikalla olivat uutisen ilmi tultua surulliset ja hiljaiset.

– Osa henkilöstöstä osasi pelätä, että tuotantoa tultaisiin jossain vaiheessa siirtämään Korialle, kun Fazer osti myös kauratuotteita valmistavan Kaslinkin, mutta osalle työntekijöistä uutinen oli varmasti yllätys.

Varapääluottamusmies Jimmy Tervon mukaan nopea aikataulu yllätti kaikki. Mikäli Kaarinan tehdas suljetaan, siirtyisi tuotanto Korialle jo syksyllä.

Koko tehtaan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut alkoivat tammikuun toiseksi viimeisellä viikolla ja niiden arvioidaan kestävän kuusi viikkoa. Työntekijöiden edustajat lähtevät yt-neuvotteluihin selvittämään, olisiko mahdollista jatkaa tuotantoa myös Kaarinassa, jossa on ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö.

Toinen tärkeä asia on varmistaa, että Fazer toimii työnantajana vastuullisesti ja mahdollisesti työttömäksi jäävien ihmisten määrä jää mahdollisimman pieneksi. Osa Kaarinan tehtaan työntekijöistä on työskennellyt talossa jopa sen perustamisesta asti, ja monilla muillakin on pitkiä työuria.

– Erityisesti heille toivon kaiken mahdollisen tuen Fazerilta uuden työpaikan löytämiseen, Laaksonen sanoo.

Liity
jäseneksi