Fazer ostaa Kaslinkin, kaupalla ei vaikutusta työsuhteisiin

Fazer ostaa voimakkaasti kasvaneen kouvolalaisen elintarvikeyhtiö Kaslinkin. Kauppa vaatii vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän, johon menee aikaa arviolta kuukaudesta kahteen. Kaslinkin työntekijöille ja pääluottamusmiehelle kauppa tuli tänään yllätyksenä. Asiaa ei ole vielä ehditty juurikaan sulatella, mutta ensiarviona kauppa on otettu varovaisen myönteisesti vastaan.

– Fazer on tunnettu ja suuri elintarvikealan toimija, jolla on leveämmät hartiat. Uusi omistaja on luvannut investoida ja kehittää Korian tehdasta jatkossakin, Kaslinkin työntekijöiden pääluottamusmies Marko Kaarlenpoika sanoo.

Työsuhteisiin ja tuotantoon kaupalla ei ole tiedotettu olevan vaikutusta.

– Aika sitten näyttää, mitkä Fazerin aikeet ovat, Kaarlenpoika toteaa.

Kaslinkin henkilöstömäärä on tällä hetkellä 170, joista SEL:n työehtosopimuksen piirissä työskentelee hieman alle 100 ihmistä. Kastikkeita, nestemäisiä meijerituotteita, vettä ja kauratuotteita valmistava Kaslink on perustettu vuonna 2001 ja sen liikevaihto oli viime vuonna 65 miljoonaa euroa.

– Meillä on täällä Kaslinkilla todella hyvä henki. Olemme olleet mukana rakentamassa perheyrityksen menestystä. On suuri identiteettimuutos siirtyä fazerilaiseksi isoon konserniin. Toivon, että meidän lämminhenkinen tunnelmamme säilyy kaupan jälkeenkin, Kaarlenpoika sanoo.

Fazer perustelee kauppaa halullaan vahvistaa jalansijaa kaurapohjaisten tuotteiden valmistuksessa. Yhtiö kertoo investoineensa viime vuosina 30 miljoonaa euroa myllytoimintaan Suomessa ja Ruotsissa. Tammikuussa Fazer kertoi investoivansa 40 miljoonaa euroa kauran kuoresta ksylitolia valmistavan tuotantolaitoksen rakentamiseen Lahteen. Vuonna 2017 Fazer osti myös kaarinalaisen kaurapohjaisia Yosa-tuotteita valmistavan Biofermen.

Kaupan toteutuessa Kaslinkista tulee osa Fazer Lifestyle Foods liiketoiminta-aluetta, joka keskittyy maidottomiin viljatuotteisiin, kasvipohjaisiin aterioihin ja mukaan otettaviin välipaloihin. Fazer Lifestyle Foodin liikevaihto oli viime vuonna 121 miljoonaa euroa. Sen brändejä ovat muun muassa Alku, Yosa, Froosh ja Frebaco, ja sillä on toimintaa kaikissa Pohjoismaissa. Liiketoiminta-alueen henkilöstön kokonaismäärä ennen Kaslinkin yrityskauppaa on 290.

Liity
jäseneksi