Fazer lopettaa keräilyn Lahdessa ja keskittää Vantaalle

Fazer Leipomot lopettaa keräilytoiminnot Lahdesta kokonaan ja keskittää keräilyn Vantaalle vuoden loppuun mennessä. Nyt keräilyä on tehty molemmilla paikkakunnilla. Fazerin Lahden leipomon työntekijöiden pääluottamusmies Pekka Heikkilän mukaan keräilyn siirtäminen Vantaalle tapahtuu asteittain, jakelualue kerrallaan.

Yhteistoimintaneuvotteluiden piirissä oli yhteensä 28 SEL:n työehtosopimuksella työskentelevää työntekijää, joista puolet on vakituisessa ja kokoaikaisessa työsuhteessa ja loput joko vakituisessa tai määräaikaisessa työsuhteessa olevia viikonlopputyöntekijöitä. Kaikille yt-neuvotteluiden piirissä olleille työntekijöille tarjotaan muuta työtä Lahden leipomosta tai hapankorpputehtaalta.

Työnantaja perusteli siirtopäätöstä toiminnan tehostamisella ja säästöillä. Päätökseen vaikutti myös leivän kuluttamisessa tapahtunut muutos: Fazerin myymäläleipomoissa leivottujen tuotteiden osuus kulutuksesta on kasvanut ja leipomossa pakatun leivän osuus on vähentynyt. Lisäksi Fazerin mukaan asiakkaat ovat tehostaneet omaa toimintaansa, mikä vaikuttaa asiakaskohtaiseen keräilyyn.

– Pettymyksen tunne ja huoli tulevaisuudesta olivat neuvotteluiden jälkeen päällimmäisinä mielessä. Työpaikkojen säilyminen kuitenkin lievittää tilannetta. Mielestäni työnantaja ottaa riskin laittaessaan jakelun yhden kortin varaan, pääluottamusmies Pekka Heikkilä sanoo.

Yt-neuvottelut alkoivat Fazerin Lahden leipomolla 3.10.2018 ja päättyivät 17.10.2018.

Fazerilla on leipomot Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa ja Vantaalla sekä lisäksi yli 60 myymäläleipomoa ruokakauppojen yhteydessä.

Liity
jäseneksi