Chipsters Food jatkaa sittenkin tuotantoa Ahvenanmaalla, mutta aiempaa pienemmin

Kalanjalostusyritys Chipsters Food jatkaa sittenkin Maarianhaminan tuotantolaitoksensa toimintaa Ahvenanmaalla. Viime syksynä työnantaja irtisanoi tehtaan koko henkilöstön ja päätti sulkea sen tämän vuoden tammikuun loppuun mennessä.

Yhteistoimintaneuvotteluiden alkamisesta kerrottiin heinäkuussa henkilöstölle vain viisi päivää sen jälkeen, kun oli tiedotettu ruotsalaisen Martin & Serveran myyneen Chipsters Foodin suomalaiselle PNM Holdingille.

Yt-neuvotteluiden päätyttyä kaikki Maarianhaminan Norrbölessä sijaitsevan tehtaan 21 tuotannon työntekijää irtisanottiin. Tuolloin yhtiön suunnitelmissa oli siirtää tuotanto Ahvenanmaalta Manner-Suomeen.

Joulun alla työnantaja kuitenkin ilmoitti työntekijöille, että kalapullien ja savustettujen kalatuotteiden valmistusta jatketaankin Ahvenanmaalla ja ainakin kuuden tuotannon työntekijän ja kahden esimiehen työt jatkuvat.

Kaikilla uudelleen palkatuilla työntekijöillä oli vielä irtisanomisaika kesken, eikä heidän työsuhteisiinsa tullut katkoksia, vaan työt jatkuivat suoraan.

Jatkavien työntekijöiden joukossa oleva pääluottamusmies Stanislaw Kolodziejcyk on iloinen siitä, että edes osa työpaikoista säästyi. Tyytymätön hän on sen sijaan työnantajan tapaan hoitaa yt-prosessi.

Helmikuussa ahvenanmaalaismedia uutisoi, että Chipstersin omistajat kaavailevat nyt tehtaan sertifiointiluokituksen korotukseen tähtääviä investointeja, joiden toivotaan parantavan Chipstersin asemaa vientimarkkinoilla.

PNM Holdingin toimitusjohtaja Gustaf Salmelin sanoo Nya Ålandille, että investoinnin myötä tehdas saa vielä viimeisen mahdollisuuden jatkoon.

– Jos suunnitelmat hygieniasertifikaatin päivittämisestä onnistuvat, siitä tulee aivan huipputehdas, Salmelin kertoo.

Chipsters Foodilla on Maarianhaminan pääkonttorin ja tuotantolaitoksen lisäksi tuotantolaitokset Porvoossa ja Keravalla, jossa sijaitsee myös yhtiön varasto ja logistiikkakeskus. Chipstersin HoReCa-liiketoiminta siirtyi helmikuun alussa Baron´s Foodille, jonka nimi muuttui samalla Chipsters-Baron´s Food Oy:ksi.


Läs på svenska: Chipsters Food fortsätter trots allt med produktionen på Åland, dock i mindre skala än tidigare

Liity
jäseneksi