Uusi työnhakumalli – uhka vai mahdollisuus?

Toukokuun alussa tulee voimaan laki, joka vaikuttaa käytännössä jokaisen työttömän työnhakijan arkeen. Uudistuksella on hieno, mutta huonosti aukeava nimi ”pohjoismainen työvoimapalvelumalli”. TE-palvelut puhuu ”uudesta asiakaspalvelumallista”. Kansan parissa mallia on kutsuttu aktiivimalli kakkoseksi tai kolmoseksi, vaikka se ei ihan sama olekaan kuin Sipilän hallituksen kehittelemät aktiivimallit.

Toisin kuin jo kuopatussa aktiivimallissa, uudessa mallissa työnhakija ei menetä työttömyysetuuttaan eikä sen määrää alenneta, jos hän noudattaa työllistymissuunnitelmaansa, vaikka työpaikkaa ei löytyisikään. Uusi malli lisää TE-toimiston palveluja ja yhteydenottoja sekä lyhentää karensseja. Näitä voidaan pitää työnhakijan kannalta hyvinä asioina.

Uudessa mallissa on kyse siitä, että hallitus haluaa saada työttömäksi jääneet ihmiset nopeasti takaisin töihin. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi työnhakijan velvollisuutta hakea työtä lisätään. Jatkossa työnhakijan on haettava pääsääntöisesti vähintään neljää työpaikkaa kuukaudessa, mikä tarkoittaa yhtä työhakemusta viikossa.

Vaikka Suomessa on jollain aloilla työvoimapulaa, tosiasia on, että meillä on edelleen paljon enemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia työpaikkoja. Jatkossakin on muistettava, että ihmiset eivät voi työllistyä, jos tarjolla ei ole työpaikkoja, joista saa sellaista palkkaa, jolla tulee oikeasti toimeen.

Uudessa työnhakumallissa työhakemusten määrä sovitaan henkilökohtaisesti jokaisen työnhakijan omassa työllistymissuunnitelmassa. Neljä ei ole ehdoton määrä, vaan työhakemusten määräksi voidaan sopia nollasta neljään. Määrään vaikuttavat tarjolla olevat työpaikat ja työttömän toimintakyky.

Onko tämä uhka vai mahdollisuus? Se riippuu täysin siitä, kuinka yksilöllistä palvelua TE-toimistojen ja kuntien virkailijat työnhakijoille antavat. Toivottavasti heillä on tarpeeksi aikaa henkilökohtaiseen palveluun. Jos työpaikkoja ei alueella ole tai työnhakija on tosiasiallisesti työkyvytön, ei ole mitään järkeä pakottaa ihmistä neljän hakemuksen kuukausittaiseen rumbaan.


Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Elintakeen 3/2022 pääkirjoituksena 29.4.2022.

Liity
jäseneksi