Tulevaisuuden uskoa epävarmuudesta huolimatta

Elintarviketeollisuus aikoo investoida tänä vuonna jopa yli 800 miljoonalla eurolla. Nämä uutiset ovat mukavia kuulla. Vaikka investoinnit eivät aivan tuossa laajuudessa toteutuisikaan, silti kyseessä on erittäin vahva viesti siitä, että Suomessa kannattaa tuottaa ja valmistaa ruokaa jatkossakin.

Elintarviketeollisuuden Suomessa toteuttamat investoinnit ovat todella tärkeitä ja ne vahvistavat koko alan tulevaisuuden uskoa. Mutta kuten moniin asioihin, myös investointeihin liittyy oma kääntöpuolensa. Investoinnit eivät välttämättä lisää työpaikkoja, vaan ne saattavat myös vähentää niitä.

Tämä luo monelle alan työntekijälle epävarmuutta tulevasta ja omasta työpaikasta. Epävarmuuden minimoiminen työpaikoilla on äärettömän tärkeä asia. Avoimuus yrityksen tulevaisuuden suunnitelmista sekä työntekijöiden mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa niihin, ovat parhaita keinoja vähentää epävarmuutta. Näitä keinoja kannattaa hyödyntää työpaikalla niin investointeja suunniteltaessa kuin muutenkin.

Epävarmuutta meillä on ollut riittämiin näinä kuluneina kahtena koronavuonna. Huoli omasta tai läheisten terveydestä sekä epävarmuus työstä ja toimeentulosta ovat tehneet monelle meidänkin jäsenellemme ajasta vaikean.

Viime aikoina käsittämättömät mittasuhteet saanut koronataudin leviämisvauhti on aiheuttanut sen, että aiemmat koronatilanteen toimintatavat eivät ole enää toimineet samalla tavalla. Luonnollisesti pitää hakea muuttuneeseen tilanteeseen soveltuvia toimintatapoja, mutta niissä on monesti omat haasteensa. Esimerkiksi puheet omaehtoisista karanteeneista sopivat huonosti meidän työpaikoillemme, ellei samalla oteta käyttöön sairauslomaoikeutta omalla ilmoituksella.

Me jaamme työnantajapuolen kanssa näkemyksen siitä, että niin työnantajalle kuin työntekijälle pitäisi olla sairastumis- tai altistumistapauksissa heti selvää, miten testauksen ja karanteenin suhteen toimitaan. Tämä koronapirulainen tuntuu nyt vaan olevan niin nopea liikkeissään, ettei viranomaisten ohjeistusten laadinnassa meinata millään pysyä mukana alati muuttuvissa tilanteissa, eikä ristiriitaisilta ohjeistuksiltakaan ole pystytty välttymään.

Toivottavasti tämä koronahuippu on viimeinen ja pääsisimme vihdoin palaamaan kohti normaalia. Sen nämä kaksi vuotta ovat kuitenkin opettaneet, ettei ennustajaksi kannata ryhtyä.

Liity
jäseneksi