Lähiruoka ja kotimaisuus myötätuulessa

Suomalaisen Työn Liitto selvitti Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan tutkimuksessaan, mikä on suomalaisten mielestä lähiruokaa. Tutkimuksessa todetaan, että lähiruoka on ollut viime vuosien kasvava trendi.

Tämä on meidän kannaltamme hyvä asia. Kotimainen ruoka on nosteessa. Trendin ovat huomanneet myös kauppajätit K ja S. K-ryhmä on mm. nostanut Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjaa esille ja S-ryhmä mainostaa suuruuttaan paikallisruuan myyjänä.

Ilman kuluttajia kotimainen ruoka ei olisi nosteessa. Tämä vaatii työtä. Kuluttajat ratkaisevat kotimaisen ruuan ja kotimaisen työn kohtalon. Jo 2000-luvun alussa SEL:llä oli valtakunnallinen kampanja lähiruuan puolesta yhdessä JHL:n edeltäjän KTV:n ja Suomen Kuluttajaliiton kanssa.

Tutkimuksessa yli 80 prosenttia vastanneista totesi, että lähiruokaa on alle 50 kilometrin päässä tuotettu ruoka. Alle 100 kilometrin päässä tuotettu on vielä puolen vastaajista mielestä lähiruokaa.

Kilometrirajat ovat yksi tapa määrittää mikä koetaan lähiruuaksi, oma kysymyksensä on, onko se olennaisin ja järkevin tapa. Verrattaessa kaupan koko ruokapalettiin kaikkine tuontielintarvikkeineen, voidaan perustellusti laajentaa lähiruuan käsitettä koskemaan kaikkea Suomessa tuotettua ruokaa.

Tämän kannan SEL otti jo 2000-luvun alussa. Meille lähiruokaa on kaikki Suomessa valmistettu ruoka. Vaikka osa Virosta onkin lähempänä pääkaupunkiseutua kuin Tampere, niin kyllä meille Pirkanmaalla valmistettu on lähiruokaa, Virossa valmistettu ei sitä ole.

Kuluttajan kannalta olennaisinta on se, että hän saa tietää missä ruoka on valmistettu ja mistä pääraaka-aineet ovat peräisin. Silloin jokaisella on mahdollisuus päättää itse, mahtuuko tuote hänen oman lähiruokamääritelmänsä puitteisiin.

Tässä yhteydessä täytyy jälleen vedota kaikkiin alan toimijoihin kotimaisuusmielikuvalla tapahtuvan tuontiruuan markkinoinnin lopettamiseksi. Kotimaisuuteen ja lähellä tuotettuun liittyvää lisäarvoa ei ole varaa sössiä lyhytnäköisellä pikavoittojen tavoittelulla.

Meillä kaikilla on kuluttajina mahdollisuus tehdä valintoja työpaikkojemme puolesta, paljon on omissa käsissämme.

Liity
jäseneksi