Some on hyvä työkalu, mutta se ei korvaa kasvokkain keskustelua

Moni viettää aikaa sosiaalisessa mediassa päivittäin, mutta hyödyntävätkö liiton luottamushenkilöt somea työssään?

SEL:n työpaikkojen ja ammattiosastojen luottamushenkilöille vuonna 2022 tehdyn kyselyn mukaan yli puolet vastanneista kokee, että he voisivat hyödyntää sosiaalista mediaa nykyistä enemmän luottamustehtävässään.

Turkulainen Olli Pietiläinen, prosessinhoitaja ja tuore pääluottamusmies PCAS Finlandilla, hyödyntää sosiaalista mediaa monipuolisesti, mutta harkiten henkilökohtaisilla sometileillään.

– Teen sellaista mikrotason vaikuttamista luottamushenkilönä. Otan kantaa ajankohtaisiin työelämään liittyviin keskusteluihin ja kerron työntekijöiden oikeuksista. Ajattelen, että somejulkaisuni saattavat rohkaista ottamaan minuun tai muihin luottamushenkilöihin yhteyttä, jos työntekijä kokee tulleensa väärin kohdelluksi työpaikallaan. Samalla ammattiliiton tekemä työ työntekijöiden edunvalvojana tulee näkyväksi.

Suurin osa SEL:n luottamushenkilöistä käyttää itse somea päivittäin. Kyselyn mukaan luottamushenkilöt käyttävät eniten Facebookia, YouTubea ja Instagramia. Toisaalta osa kyselyyn vastanneista kertoo, ettei käytä lainkaan somea.

Pietiläisellä on tili Facebookissa, Instagramissa, TikTokissa, LinkedInissä ja X:ssä eli entisessä Twitterissä. Instagramin ja Facebookin hän kokee itselleen toimivimpina alustoina omien ajatusten ja uutisten jakamiseen.

– Tuoreimmissa julkaisuissani Instagramissa ja Facebookissa kannustin työntekijöitä hyödyntämään virike-etunsa sekä kerroin SEL:n työtaistelukoulutuksesta ja liittovaltuuston kokouksesta, joihin osallistuin.

Muissa somekanavissa Pietiläinen lähinnä selailee ja kommentoi muiden julkaisuja.

– TikTokissa katselen lähinnä muiden tekemiä videoita. X:n puolestaan koen muuttuneen negatiiviseen suuntaan omistajavaihdoksen myötä.


Lisää sisältöä someen

Sosiaalinen media tarjoaa monia mahdollisuuksia luottamushenkilöille. Kyselyn mukaan iso osa vastaajista on sitä mieltä, että somen käytöstä on ollut heille hyötyä luottamushenkilönä. Lähes kolmannes vastaajista pitää yhteyttä työkavereihinsa myös somessa.

Olli Pietiläisen mukaan laadukas sisällöntuottaminen someen vie aikaa ja vaatii vaivaa. Etenkin, jos innostuu tekemään someen videoita, jotka vaativat editointia.

– Kannustan luottamushenkilöitä hyödyntämään työstä vapautusaikaa myös sisällön tuottamiseen someen. Työnantajan kanssa voi tehdä yhteistyötä esimerkiksi kysymällä, voisiko työpaikalta ottaa kuvia someen. Positiivinen julkisuus hyödyttäisi myös työnantajaa ilmaisena näkyvyytenä. Ilman lupaa työpaikalta ei saa julkaista kuvamateriaalia, muistuttaa Pietiläinen.

Luottamushenkilöt keskustelevat somessa työelämästä, julkaisevat ay-asiaa ja verkostoituvat muiden luottamushenkilöiden kanssa. Sosiaalista mediaa voi hyödyntää myös jäsenhankintaan, ja osa vastaajista onkin tehnyt SEL:n jäsenhankintaa somessa.

Uusien jäsenten rekrytointi onnistuu edelleen parhaiten kasvokkain työpaikalla, mutta some ja muut digitaaliset työkalut voivat vahvistaa sanomaa sekä levittää sen nopeammin ja suuremmalle yleisölle.


Vastuullisesti somessa

Jokaisen sosiaalisen median käyttäjän on hyvä olla tietoinen somen käyttöön liittyvistä riskeistä ja toimia siellä vastuullisesti. Olli Pietiläinen kertoo, että luottamushenkilönä pitää olla somessa tarkkana vaitiolovelvollisuuden vuoksi. Hän korostaa, että yksilöityä tietoa ei saa jakaa ilman asianomaisen henkilön lupaa.

– Luottamusmies on vaitiolovelvollisessa asemassa. Sometan luottamustehtävääni liittyvistä asioista ainoastaan yleisluontoisesti. Esimerkiksi kertomalla työelämään tai työehtosopimusneuvotteluihin liittyvistä uutisista ja jakamalla SEL:n julkaisuja somessa.

Somen tarjoamat mahdollisuudet tiedonvälitykseen ja keskusteluun ovat haasteista huolimatta kiistattomat. Parhaimmillaan somen avulla voi tavoittaa laajan yleisön nopeasti ja tehokkaasti. Se on myös hyvä kanava vuorovaikutukseen ja keskusteluun. Pietiläinen kertoo esimerkiksi hyödyntäneensä somea luottamusmiesvaalien kampanjassaan viime syksynä.


Some ei korvaa suoraa kontaktia

Vajaa viidennes kyselyn vastaajista kertoo jo tuottavansa liiton näkyvyyttä lisäävää somesisältöä, ja jopa kolmannes kyselyyn vastanneista luottamushenkilöistä haluaisi tuottaa sisältöä, joka lisäisi liiton näkyvyyttä somessa. Tämä kertoo siitä, että luottamushenkilöillä on halua tukea ja osallistua liiton viestintään ja sen lisäämiseen somessa.

Kyselyyn vastanneet luottamushenkilöt korostivat, että aktiivinen vuorovaikutus ja keskusteluun osallistuminen on tärkeää, jotta viestintä olisi tehokasta ja tavoittaisi mahdollisimman laajan yleisön.

Someaktiivisuudestaan huolimatta Olli Pietiläinen kokee, että tärkeintä on kasvokkain tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen.

– Digimaailmassa viestit hukkuvat helposti viestitulvaan. Paras tapa vaikuttaa luottamushenkilönä on kohdata ihmiset oikeasti ja jutella kasvotusten. Näin saan suoraan tietää, mitkä asiat mietityttävät työkavereita ja millaisia murheita heillä on.

Pietiläinen on kehittänyt myös työpaikkansa ilmoitustauluilla julkaistavan Ilta~luottis -printtitiedotteen. Ilta~luottis on lyhyt ja ytimekäs, A4-kokoinen musta-keltainen tiedote työntekijöille.

– Tiedotteessa on tiukan asiasisällön lisäksi myös kevyempää materiaalia sekä kuvitusta, jotta julkaisu pysyy mielenkiintoisena kaikille. Koen Ilta~luottiksen tavoittavan tällä hetkellä tehokkaimmin kaikki työpaikkamme vuorotyöläiset.

Parhaimmillaan some on tehokas työkalu luottamushenkilölle. Se on kanava tiedonvälitykseen, keskusteluun ja yhteisöllisyyden rakentamiseen. Hyödyntämällä somen tarjoamia mahdollisuuksia ja kehittämällä omaa osaamistaan luottamushenkilöt voivat tehostaa viestintäänsä ja edistää työelämän kehittämistä työntekijälähtöisemmäksi.

Pietiläinen uskoo, että some on hyödyllinen työkalu luottamushenkilöille, mutta sen käyttö vaatii harkintaa ja vastuullisuutta sekä asiallista ja faktapohjaista argumentointia.


Teksti: Outi Moilanen


Jutussa on hyödynnetty ETUC:n Ammattiliittojen työkalupakki digitaaliseen vallankumoukseen -opasta ja SEL:n luottamushenkilöille vuonna 2022 tehtyä kyselyä, joka oli osa Outi Moilasen medianomi YAMK -tutkinnon opinnäytetyötä: SEL:n luottamushenkilöt sosiaalisessa mediassa: kehitysehdotuksia SEL:n viestinnälle kyselytutkimuksen pohjalta

Kuvassa Olli Pietiläinen kampanjoi eduskuntavaalien äänestysaktiivisuuden nostamiseksi Turun Elintarviketyöntekijöiden ammattiosaston teltalla Turun Kauppatorilla keväällä 2023. Kuva: Karoliina Öystilä

Liity
jäseneksi