Liha-alan yrityksen pitkäaikainen vuokratyövoiman käyttö todettiin työtuomioistuimessa epäterveeksi ja työehtosopimuksen vastaiseksi.
Liha-alan yrityksen pääluottamusmies otti yhteyttä liittoon, kun vuokratyövoiman käyttö työpaikalla lisääntyi perusteetta. Satoja työntekijöitä työllistävä yritys oli käyttänyt vuokratyöntekijöitä normaalissa työssä vakinaisten työntekijöiden rinnalla ja saman työnjohdon alaisena pidemmän ajan.
SEL:n ja ETL:n välisen liha-alan työntekijöiden työehtosopimuksen osana noudatettavan yleissopimuksen 8. luvun kohdan 8.3 mukaan ”Yritysten on rajoitettava vuokratyövoiman käyttö vain työhuippujen tasaamiseen tai muutoin sellaisiin ajallisesti taikka laadullisesti rajoitettuihin tehtäviin, joita työn kiireellisyyden, rajoitetun kestoajan, ammattitaitovaatimusten, erikoisvälineiden tai muiden vastaavien syiden vuoksi ei voida teettää omilla työntekijöillä”.
Yritys oli aiemminkin käyttänyt vuokratyövoimaa työehtosopimuksen vastaisesti, mutta kasvuyrityksen alkutaipaleella työtuomioistuin tulkitsi vuokratyövoiman käyttöä koskevaa kohtaa työnantajan eduksi.
– Koska ratkaisu perustui tuolloin erityisiin syihin, oli selvää, että samoilla perusteilla vuokratyövoiman käyttö ei ollut enää perusteltua, SEL:n Länsi-Suomen aluesihteeri Esa Vahlsten kertaa.
Tarpeesta erimielisyyttä
Asiasta neuvoteltiin ensin paikallisesti ja sen jälkeen SEL:n ja ETL:n välillä. Erimielisyys koski sitä, oliko vuokratyövoiman käytölle työehtosopimuksen kohdan 8.3 mukaiset perusteet.
Neljän vuoden ajanjaksolla vuokratyövoiman osuus yrityksen työvoimasta vaihteli noin 10–20 prosentin välillä. Työnantajan mukaan kaikkea työtä ei ollut voitu teettää lisä- ja ylityönä yrityksen omalla henkilöstöllä, sillä työntekijät olivat jo tehneet ylitöitä lain sallimissa rajoissa niin paljon kuin he olivat halunneet ja jaksaneet.
Työnantaja vetosi etenkin rekrytointihaasteisiin, mutta myös tuotantolaitoksen laajennukseen, toisen vuoron käyttöönottoon sekä sesonkituotteiden valmistukseen työvoiman tarvetta lisäävinä tekijöinä.
– Tuotantolaitoksen laajennus ja toisen vuoron käyttöönotto vaativat yritykseltä suunnittelua pitkällä aikavälillä sekä ihmisten kouluttamista töihin. Vuokratyövoiman käyttö tällaisissa tilanteissa ei ole perusteltua, Vahlsten painottaa.
– Mitä tulee työvoiman saatavuuteen, tosiasiassa työvoiman saatavuus alueella oli noina vuosina parantunut aiempaan nähden, kun muilla teollisuudenaloilla henkilöstöä oli jouduttu vähentämään ja työnhakijoita oli runsaasti, Vahlsten lisää.
Vahlsten muistuttaa, että sesonkituotteita on kaikilla vastaavilla liha-alan yrityksillä ja tuotantohuiput ovat ennakoitavissa. Yrityksen vuokratyövoiman käyttö ei myöskään vastannut tuotannon huippuja.
Työtuomioistuin ratkaisi asian
Edellisellä kerralla työtuomioistuin oli yllättäen linjannut, että vuokratyövoiman käyttö pitäisi pystyä osoittamaan haitalliseksi yrityksen omille työntekijöille. Nyt työtuomioistuin peruutti yleissopimuksen 8.3 kohdan määräyksen tulkinnasta ja totesi, että vuokratyövoiman käyttö voi olla sopimusmääräyksen vastaista, vaikka tällaista haittaa ei olisi näytetty aiheutuneen.
Työtuomioistuin piti työnantajan esittämiä syitä vuokratyövoiman käytölle sinänsä ymmärrettävinä. Yrityksen vuokratyövoiman käyttö ei kuitenkaan ollut ajallisesti sidoksissa tuotantohuippuihin. Työtuomioistuin katsoi tämän osoittavan, että yrityksessä on ollut jatkuva lisätyövoiman tarve ja että vuokratyövoiman on ollut epätervettä. Yritys oli tietoisesti rikkonut työehtosopimusta ja ETL valvontavelvollisuuttaan.
– Vuosia tasaisena ja aiempiin vuosiin nähden määrältään jopa runsaampana jatkunut yrityksen vuokratyövoiman käyttö ei ollut erityisiin olosuhteisiin liittyvää, vaan puhdasta piittaamattomuutta yhdessä sovitusta. ETL on tullut tietoiseksi yrityksen pitkään jatkuneesta vuokratyövoiman käytöstä viimeistään erimielisyysneuvotteluissa, mutta se ei ole puuttunut yrityksen toimintaan, Vahlsten toteaa.
Työtuomioistuin määräsi sekä työnantajayrityksen että työnantajaliitto ETL:n maksamaan hyvityssakkoja SEL:lle, ja lisäksi ne velvoitettiin korvaamaan SEL:n oikeudenkäyntikulut.
Työnantajan tulee vastata pääluottamusmiehen kysymyksiin vuokratyövoiman käytöstä. Jos vastauksia ei saa tai ne eivät ole uskottavia, ota yhteyttä SEL:n aluesihteeriin.
Teksti: Taru Salovaara, kuva: Maria Björklund
Selvitetty tapaus kertoo elintarvikealan työpaikkojen ongelmatilanteista, joita liitto on auttanut ratkaisemaan. Tämä selvitetty tapaus on julkaistu ensimmäisen kerran 11.10.2024 Elintakeessa 6/2024.