SAK:n alue- ja järjestöasiantuntija Kristiina Linna haluaa lisätä ay-liikkeen näkyvyyttä ja kirkastaa liiton jäsenyyden merkitystä Ahvenanmaalla.
Aikaisemmin SAK:lla ja viidellä SAK:laisella ammattiliitolla oli Ahvenanmaalla yhteinen yhteyshenkilö, jonka työnantajana toimi Palvelualojen ammattiliitto PAM. Tammikuusta alkaen SAK:n alue- ja järjestöasiantuntija Kristiina Linna on palvellut kaikkien SAK:laisten liittojen Ahvenanmaalla asuvia jäseniä – myös SEL:n jäseniä.
– Olen täällä Ahvenanmaalla vähintään kymmenen työpäivää kuukaudessa, raisiolainen Kristiina Linna kertoo.
Hänen työtehtäviinsä kuuluu myös SAK:n ruotsinkielisten palveluiden tuottaminen koko maahan.
>> FFC:s svenskspråkiga verksamhet
Linnalla on pitkä kokemus SAK:n alue- ja järjestöasiantuntijana ja sitä ennen valtiolla työsuojelutarkastajana, joten työehtosopimusten tulkinta on hänelle tuttua. Linnan äidinkieli on suomi, mutta matkan varrella hän on oppinut ruotsin sujuvasti.
Oleellinen osa Linnan työtä on puhelinneuvonta. Osa soittajista ei ole vielä ammattiliiton jäsen.
– Neuvon kyllä heitäkin, mutta kehotan liittymään omaan liittoon. Varsinkin jos heidän asiansa vaatii jatkotoimenpiteitä. Lisäksi välitän kunkin liiton toimitsijan yhteystiedot, jos asia ei ratkea puhelinkeskustelussa.
– Tarkoitus on nostaa SAK:n lippua ylemmäs Ahvenanmaalla. Puhelinneuvonnan lisäksi teen työpaikkavierailuja, joskus yksin ja joskus liittojen edustajien kanssa, Linna kertoo.
Miten ay-liikkeen näkyvyyttä lisätään Ahvenanmaalla?
– Kyllä se on ay-koulutuksen lisääminen ja ay-toiminnan enemmän tunnetuksi tekeminen. Sitä kautta saadaan uusia aktiiveja, työsuojeluvaltuutettuja ja luottamusmiehiä. Oikotietä ei oikein ole, tyvestä latvaan on kiivettävä, sanoo Linna.
Yhteistyö toimii
SAK:n Ahvenanmaan aluetoimisto sijaitsee valtion virastotalossa Maarianhaminan keskustassa osoitteessa Torggatan 16 C. Tapaamiset Kristiina Linnan kanssa varataan etukäteen sähköpostilla tai puhelimella.
SAK:n toimistossa vietettiin avoimien ovien päivää kesäkuun alussa.
SAK:n varapuheenjohtaja ja järjestöosaston johtaja Katja Syvärisen mukaan Ahvenanmaalla työnantajilla on vastahankaisuutta työntekijöiden järjestäytymistä kohtaan, eivätkä yritykset myöskään järjestäydy omiin liitoihinsa.
– Jäsenpalvelun lisäksi pyrimme saamaan näihin asenteisiin muutosta niin, että työnantajat ymmärtäisivät sopimustoiminnan tuottavan hyötyä molemmille osapuolille.
Myös Ahvenanmaan elintarviketyöläisten ammattiosaston puheenjohtaja Staffan Åkerblom osallistui SAK:n Ahvenanmaan aluetoimiston avoimien ovien päivään. Hän on töissä Orklan Haraldsbyn tehtaalla, jossa hän toimii myös työntekijöiden pääluottamusmiehenä.
Miltä yhteistyö SAK:n toimiston kanssa on tuntunut?
– Aikaisemminkin se toimi, mutta tällä hetkellä yhteistyö on huippua. Koska meillä Ahvenanmaalla isoja yrityksiä on vähän, työpaikat ovat pääasiassa pieniä ja hajallaan, ja Kristiinan tapaista asiaosaajaa tarvitaan. Kun hän pitää kursseja ja koulutuksia, hänet opitaan tuntemaan, ja mekin voimme saada uusia aktiiveja osaston toimintaan, Åkerblom toteaa.
Jos saisit toivoa jotain lisää SAK:n toimistolta, mitä se olisi?
– Meille kieliasia on aina tärkeä. Eli palvelua ruotsiksi voisi olla Kristiinan lisäksi enemmän. Ehkä kursseja voisi olla enemmän täällä Ahvenanmaalla, miettii Åkerblom.
Teksti: Jaakko Takalainen
Kuvassa: SAK:n Ahvenanmaan aluetoimiston avoimien ovien päivään osallistuivat muun muassa Rakennusliiton aluepäällikkö Jouni Ruotsalainen, SAK:n järjestöjohtaja Katja Syvärinen sekä SEL:n luottamushenkilöt Johan Stark ja Staffan Åkerblom. Kuva: Ilkka Heino
Kuvassa: Ahvenanmaan elintarviketyöläisten ammattiosaston puheenjohtaja Staffan Åkerblomin mukaan yhteistyö SAK:n Ahvenanmaan toimiston kanssa toimii hyvin. Kuva: Kati Oksman
