Pohjoismaiset elintarvikealan ammattiliitot lisäävät yhteistyötä

Pohjoismaiset elintarvikealan ammattiliitot tiivistävät yhteistyötä työntekijöiden järjestäytymisen vahvistamiseksi ja työehtojen turvaamiseksi.

– Meitä vastaan ovat nykyään sekä työnantajat että poliitikot. Se tarkoittaa, että meidän on oltava entistä järjestäytyneempiä ja tiivistettävä yhteistyötämme, Tanskan elintarviketyöläisten liitto NNF:n puheenjohtaja Ole Wehlast sanoi elintarvikealan ammattiliittojen Pohjoismaisen Unionin kongressin avauspuheessaan.

Pohjoismaiden elintarviketyöntekijät kokoontuivat syyskuun ensimmäisellä viikolla 100-vuotiaan Pohjoismaiden Unionin kongressiin Tanskan Rødvigiin. Elintarvikealan liittojen Pohjoismainen Unioni perustettiin vuonna 1924 Tanskassa. Suomi ei ollut tuolloin vielä mukana, koska aluksi kyseessä oli Skandinavian unioni. Suomi liittyi mukaan vuonna 1986.

Kongressin tunnuslauseeksi oli valittu: 100 vuotta solidaarisuutta, voimaa ja kestävyyttä tulevaisuuden puolesta. Slogan oli sama kuin 100 vuotta sitten kun PU perustettiin.

Pohjoismaista yhteistyötä pidetään kaikissa jäsenliitoissa erittäin tärkeänä.

– Pohjoismaiset elintarvikealan ammattiliitot ovat meillekin ne kaikkein läheisimmät kansainväliset yhteistyökumppanit. Toimintaympäristömme ovat yhteneväisiä, samoin haasteet ja mahdollisuudet ovat hyvin samankaltaiset, kertoo SEL:n kansainvälisestä toiminnasta vastaava liittosihteeri Lea Väänänen.


Norjalaiset vetovastuuseen

Viiden vuoden välein kokoontuva kongressi on Pohjoismaiden Unionin ylin päättävä elin, joka hyväksyy järjestön toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä toimintasuunnitelman tulevalle viisivuotiskaudelle.

Kongressissa valittiin PU:n puheenjohtajat ja hallitus sekä päätettiin, minkä maan liitto hoitaa sihteeristön tehtävät eli unionin toimintaan liittyvät käytännön asiat. Kongressi päätti, että sihteeristö siirtyy Tanskasta Norjaan.

PU:n puheenjohtajaksi valittiin Norjan elintarviketyöntekijöiden liitto NNN:n puheenjohtaja Anne Berit Aker Hansen, joka on ensimmäinen nainen puheenjohtajana järjestön satavuotisessa historiassa. SEL:n edustajina hallituksessa valittiin jatkamaan Lea Väänänen ja hänen varajäsenenään SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen. Lisäksi hallitukseen valittiin Suomesta Ammattiliitto Pron Sari Vaittinen.

Pohjoismaiden Unionin jäseniä ovat elintarvikealan työntekijöitä ja toimihenkilöitä edustavat ammattiliitot. Kongressiin osallistui 29 äänivaltaista edustajaa. SEL:n äänivaltaisina edustajina toimivat Niina Lehti, Mika Koivula ja Juha Tuomari.

Lisäksi kongressiin osallistuivat PU:n hallituksen jäsen Lea Väänänen sekä varajäsen Veli-Matti Kuntonen ja SEL:n järjestötoimitsija Minttu Sillanpää. Kutsuvieraana mukana oli myös kesällä 2023 eläkkeelle jäänyt SEL:n liittosihteeri Henri Lindholm, joka vaikutti pitkään PU:n hallituksessa.

SEL:n jäseniä kongressissa edustaneet aktiivit pitävät kokemusta hienona.

– Oli upea kokemus ja kunnia päästä edustamaan omaa liittoa kansainväliseen kokoukseen. Oma ymmärrykseni SEL:n kansainvälisestä yhteistyöstä lisääntyi huimasti. Oli myös hienoa saada huomata konkreettisesti, että me olemme osa isompaa kokonaisuutta, Niina Lehti sanoo.

Juha Tuomari on samaa mieltä:

– Kyllä tämä avasi silmiä, mikä on ammattiyhdistyksen rooli ja merkitys. Kun kongressissa kuultiin terveisiä Filippiineiltä, jossa PU:lla on solidaarisuushanke käynnissä, tajusin, että liitto ei ole vain minun oma työpaikkani tai suomalainen ammattiliitto, vaan jotain paljon suurempaa.


Kaikki lähtee järjestäytymisestä

Anne Berit Aker Hansen esitteli PU:n toimintasuunnitelman. Hän nosti tärkeimmäksi tavoitteeksi jäsenhankinnan kokemusten jakamisen ja totesi, että pohjoismainen malli on riippuvainen työntekijöiden korkeasta järjestäytymisasteesta.

Veli-Matti Kuntonen komppasi tavoitetta.

– Järjestäytymisen merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Haaste on meillä Pohjoismaissa yhteinen ja on tärkeä yhdessä pohtia, miten me viestimme järjestäytymisen merkityksestä suhteessa omiin työehtoihin. Voimme oppia toisiltamme ja laittaa jäsenhankinnan hyvät käytännöt jakoon.

Muiksi tavoitteiksi PU:n viisivuotiskauden toimintasuunnitelmaan kirjattiin muun muassa EWC-edustajien yhteistyön tiivistäminen, kokemusten vaihtaminen nuorten toiminnasta sekä yhteinen vahva vaikuttamistyö eurooppajärjestö EFFATin suuntaan.

– Kukaan ei pärjää yksin. Me tarvitsemme toisiamme tällä hetkellä enemmän kuin aikoihin sekä pohjoismaisella että eurooppalaisella tasolla. Tarvitsemme juuri niitä samoja asioita, joiden takia Pohjoismainen Unioni 100 vuotta sitten perustettiin: solidaarisuutta, voimaa ja kestävyyttä tulevaisuuden puolesta, Väänänen toteaa.


Teksti ja kuvat: Minttu Sillanpää

Kuvassa: SEL:n jäseniä PU:n kongressissa Tanskassa edustivat Veli-Matti Kuntonen, Juha Tuomari, Niina Lehti, Henri Lindholm, Mika Koivula ja Lea Väänänen sekä kuvan ottanut Minttu Sillanpää.

Liity
jäseneksi