Vaikeatkin muutokset voidaan viedä läpi, jos työntekijöitä ei kohdella muutoksen kohteena, vaan heidät otetaan mukaan muutoksen suunnitteluun, Marjo Pihlajaniemi sanoo.
Miksi johdon on tärkeää kuunnella työntekijöitä muutoksessa?
Työpaikoilla tehdään jatkuvasti muutoksia, mutta suurin osa niistä ei tavoita asetettuja tavoitteita. Syitä on monia, mutta yleisin on, että johto ei saa työntekijöiden tukea suunnitelmaansa.
Todistan ”Kuuntele duunaria & menesty” -kirjassani, että vaikeatkin muutokset voidaan viedä läpi, jos työntekijöitä ei kohdella muutoksen kohteena, vaan heidät otetaan mukaan muutoksen suunnitteluun. Vielä parempia tuloksia syntyy, jos työntekijöitä kohdellaan oman työnsä parhaina asiantuntijoina, joilla on myös ideoita ja ajatuksia työn ja koko työpaikan kehittämisestä.
Parhaiten yritysten muutoksen kestävyyttä rakennetaan muutosten välissä muokaten rakenteita niin, että ne lisäävät luottamusta ja hyvää vuorovaikutusta työntekijöiden ja johdon välillä.
Kolme tapaa tehdä yhdessä muutoksen kestäviä yrityksiä
1. Työntekijät tekevät työssä päivittäin kymmeniä huomioita, joista suurin osa ei ole johdolle tuttuja. Usein työntekijöillä on ehdotuksia myös paremmista tavoista hoitaa asia. Tämän arvokkaan tiedon välittäminen johdolle pitää tehdä mahdollisimman helpoksi ja palkitsevaksi.
2. Mitä paremmin työntekijät ovat kartalla yrityksen tilanteesta ja tavoitteista, sitä helpompi heidän on sovittaa toimintansa siihen ja ymmärtää erilaisten muutosten syyt ja tavoitteet. Strategia ja taloudellinen tilanne ovat työkaluja kaikille – ei vain johdolle.
3. Muutoksia ei kannata tehdä tuijottaen vain ihmisten työnkuvaa ja osastoa. Työntekijöiden jaksaminen ja motivaatio ovat usein sidottuja hyvään työporukkaan tai muihin asioihin, jotka eivät näy paperilla.
Jokaisen johtajan tehtävä ja tavoite on saada johtamansa yritys kukoistamaan. Työntekijänä voit auttaa johtajaa näkemään, mitä hyötyjä työntekijöiden kuuntelusta on. Usein työsuojeluasioista on helppo aloittaa työntekijöiden roolin vahvistaminen, sillä turvallisuuden paraneminen on plussaa sekä työntekijälle että työnantajalle.
Marjo Pihlajaniemi
Vastaaja on Kuuntele duunaria & menesty -kirjan kirjoittaja ja SAK:n viestintäpäällikkö.