Luottamushenkilön on huolehdittava myös omasta jaksamisestaan

Aapo Niemi selvitti opinnäytetyössään SEL:n luottamushenkilöiden kokemuksia henkisestä jaksamisesta ja kokosi ehdotuksia jaksamisen parantamiseksi.

Ihmisten uupumisesta ja jaksamisen haasteista työelämässä puhutaan nykyisin aiempaa enemmän. Tamperelainen Aapo Niemi, 42, kiinnitti oman uupumuksensa myötä huomiota siihen, että myös työpaikkojen luottamushenkilöiden jaksamista pitäisi tukea enemmän.

Aapo Niemi toimi aiemmin kahdeksan vuoden ajan Saarioisten Sahalahden tehtaan työntekijöiden pääluottamusmiehenä. Hän kävi aktiivisesti luottamushenkilöille suunnatuissa liiton koulutuksissa ja innostui sitä kautta opiskelemaan myös tutkinnon.

– Suoritin ensin 60 opintopisteen väyläopinnot, ja siltä pohjalta hain ja pääsin opiskelemaan yhteisöpedagogiksi Humanistiseen ammattikorkeakouluun eli Humakiin, Niemi kertoo.

Opinnot ammattikorkeakoulussa etenivät hiljalleen työn ja luottamustehtävien ohessa. Opinnäytetyön aiheen keksiminen ei kuitenkaan ollut aivan helppoa.

– Keväällä 2022 olin sairauslomalla uupumuksen takia ja puhuin siitä avoimesti. SEL:n edustajakokouksessa moni luottamushenkilö tuli jakamaan minulle omia kokemuksiaan, ja lopulta eräs liiton työntekijä ehdotti, että voisin tehdä opinnäytetyöni luottamushenkilöiden henkisestä jaksamisesta, Niemi muistelee.


Paineita monesta suunnasta

Aapo Niemen opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää kyselyllä selliläisten työpaikkojen luottamushenkilöiden henkistä jaksamista. Tavoitteena oli myös löytää keinoja luottamushenkilöiden henkisen jaksamisen parantamiseksi sekä tuottaa materiaalia koulutuksiin.

Kahden asiantuntijahaastattelun avulla Niemi kokosi konkreettisia keinoja siihen, miten työpaikoilla ja luottamushenkilöorganisaatioissa voitaisiin tukea luottamushenkilöiden henkistä jaksamista.

Opinnäytetyön kyselyyn vastasi 235 selliläistä luottamushenkilöä. Kyselyn tuloksista selvisi ehkä hieman yllättävästi, että eniten luottamushenkilöt kokivat painetta itseltään eli sisäistä painetta.

Kun luottamushenkilöitä pyydettiin laittamaan järjestykseen heille eniten painetta aiheuttavat tahot, 39 prosenttia vastaajista kertoi kokevansa paineita luottamustehtävässä eniten itseltään, 28 prosenttia työnantajalta ja vain 19 prosenttia edustamiltaan jäseniltä.

Jäsenten aiheuttama paine korostui kuitenkin toiseksi eniten painetta aiheuttavana tekijänä, sillä 43 prosenttia nosti jäsenten luoman paineen toiseksi kuormittavimmaksi.

– Yksi vastaajista totesi: ”Pääluottamusmiehen työ on yksinäistä. Olet viimeinen lukko. Jos sinä et sitä hoida, niin se jää hoitamatta.” Tämä on se ajatus, jolla monet luottamushenkilöt luovat itselleen paineita. Samanaikaisesti pitäisi kuitenkin muistaa olla armollinen itselleen, Niemi toteaa.

Pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut kokivat selvästi vähemmän paineita jäsenistön suunnasta kuin osaston luottamushenkilöt. Tätä saattaa selittää se, että osaston luottamushenkilöt hoitavat luottamustehtäväänsä yleensä oman työnsä ohessa ilman erillistä työstä vapautusaikaa, eikä heillä ole samanlaisia resursseja hoitaa luottamustehtäväänsä.

Kyselyn vastaajista yli puolet, 55 %, oli toiminut luottamustehtävissä vähintään neljä vuotta ja heistä kolmannes jo yli kahdeksan vuotta. Kyselyn mukaan itseä paineistetaan sitä vähemmän, mitä enemmän kokemusta on.

Luottamushenkilönä toimiminen kuormittaa psykososiaalisesti, koska työ on usein ongelmakeskeistä ja tapaukset voivat olla välillä raskaita ja surullisiakin. Lisäksi vastuu on suurta. Vaikeiden asioiden kasaantuessa niin sanottu myötätuntostressi voi kasvaa myötätuntouupumukseksi. Uupuneen luottamushenkilön toimintakyky ja motivaatio heikkenevät, kuten jokaisella uupumuksesta kärsivällä. Lopulta kärsijöinä ovat jäsenet.

– Luottamushenkilöt tekevät työtä suurella sydämellä, jolloin itsestä ja omasta jaksamisesta huolehtiminen jää kakkoseksi. Tämä tuli esille opinnäytetyöni kyselyssäkin, Niemi sanoo.


Aktiivisia tekoja joka päivä

Vertaistuki vähentää tutkitusti stressiä, rasittuneisuutta, masentuneisuutta, yksinäisyyttä ja epävarmuutta. Aapo Niemen opinnäytetyön kyselyn mukaan 65 prosenttia oli saanut vertaistukea muilta luottamushenkilöiltä joko omalla työpaikalla tai liiton tapahtumissa.

Luottamushenkilöverkoston ohella liiton työntekijöiden tarjoama tuki koettiin tärkeäksi jaksamista tukevaksi tekijäksi. Lisäksi henkistä jaksamista tukevina tekijöinä nousivat esiin vapaa-ajan harrastukset ja perhe sekä työelämän puolella hyvä keskusteluyhteys työnantajan kanssa ja hyvä työterveyshuolto.

Asiantuntijahaastatteluissa nousi esiin, että asiaosaamisen lisäksi olisi tärkeää kouluttaa luottamushenkilöitä myös henkisen kuormituksen käsittelyyn ja itsensä johtamiseen. Erityisesti luottamushenkilöuran alussa työnohjauksesta olisi suuri hyöty, minkä lisäksi kummi- ja mentorointitoiminta tukisi jaksamista.

Olennaisinta on kuitenkin se, mitä luottamushenkilö itse tekee arjessaan palautumisensa eteen.

– Se, että tietää kaikki oikeat asiat, ei vielä takaa sitä, että toimii niin. Omalla kohdallani tiesin jo pari vuotta aiemmin, että pitäisi hakea apua, mutta en kuitenkaan tehnyt niin. Mitä aiemmin osaa pysähtyä, sitä helpompaa on myös palautua. Siksi kannattaakin joka päivä tehdä pieniä tekoja oman jaksamisensa tueksi, Niemi rohkaisee.


Teksti: Taru Salovaara, kuvat: Mikko Niemi ja Karoliina Öystilä


Näin tuet jaksamista

Mitä voit itse tehdä?
• Nuku ja palaudu riittävästi
• Suunnittele ja organisoi työtäsi
• Kehitä itsensä johtamisen taitojasi

Mitä liitto tai työnantaja voi tehdä?
• Tarjota vertaistukea
• Tarjota työnohjausta, mentorointi- ja kummitoimintaa
• Tarjota koulutusta henkisen kuormituksen ennaltaehkäisemiseksi, käsittelemiseksi ja purkamiseksi

Mitä työkaveri voi tehdä?
• Tue ja kiitä, kun on aihetta
• Muista, että luottamushenkilökin on ihminen – pahaa oloa ja turhautumista saa purkaa, mutta myös luottamushenkilön jaksamisella on rajansa


>> Aapo Niemen opinnäytetyö: Kohti parempaa luottamushenkilöiden henkistä jaksamista

Kuvassa: Yhteisöpedagogiksi tänä vuonna valmistunut Aapo Niemi puhui luottamushenkilöiden jaksamisesta lokakuussa SEL:n luottamushenkilöpäivillä Tampereella.

Liity
jäseneksi