Kouluttajakoulutuksesta tarttui intoa ja osaamista

Kouluttajakoulutuksen suorittaneet selliläiset oppivat lisää itsestään ja saivat varmuutta ryhmien ohjaamiseen.

Seitsemän SEL:n aktiivia sai toukokuussa valmiiksi KSL-opintokeskuksen kouluttajakoulutuksen, joka alkoi viime vuonna.

Kouluttajakoulutuksen suorittaneet osaavat nyt toteuttaa lyhyt- tai pitkäkestoisen koulutuksen, rakentaa koulutuksen niin, että se tukee mahdollisimman hyvin oppimista, käyttää erilaisia oppimista tukevia menetelmiä sekä tunnistaa erilaisen oppijan ja tukea häntä oppimisessa.

Kysyimme selliläisiltä, millainen kokemus kouluttajakoulutus oli ja miksi he lähtivät mukaan.

– Innostuin osallistumaan kouluttajakoulutukseen, koska minua on aina kiinnostanut, miten ihminen oppii ja miten oppimista parhaiten tuetaan. Olen ollut mukana vetämässä pienryhmätyöskentelyä SEL:n luottamushenkilöpäivillä ja halusin kehittyä siinä paremmaksi, Janne Koivisto kertoo.

Karol Kula kertoo innostuneensa kouluttautumaan asian kautta.

– Halusin oppia, miten ihminen oppii. Halusin myös oppia kertomaan ihmisille paremmin, miksi kannattaa olla ammattiliiton jäsen. Lisäksi olin kuullut todella hyvää palautetta aiempaan KSL:n kouluttajakoulutukseen osallistuneilta. Oli helppo päätös hakea mukaan koulutukseen.

Ihmisten ohjaamisesta ja kouluttamisesta lisää oppiminen kiinnosti myös Henna Ruuskasta.

– Minulla on ratsastuksenohjaajan tausta ja voisin sanoa, että halu ja innostus sekä kouluttamiseen että oppimiseen on minulla veressä. Halusin oppia lisää ja sen kyllä totisesti tein.


Porukka tukee ja kannustaa

Kouluttajakoulutuksessa paneuduttiin erityisesti siihen, miten aikuiset oppivat ryhmässä sekä ryhmänvetämiseen. Osallistujat oivalsivat, mikä merkitys toimivalla ryhmällä ja sen rakentamisella on oppimisen kannalta.

– Koulutuksessa oli todella hyvä tunnelma ja yhteishenki. Porukka tsemppasi toisiaan ja ympäristö oli turvallinen ja kannustava, kuten koulutuksessa kuuluukin olla. Nyt tiedämme, miten se saadaan aikaan, kertoo Janne Koivisto.

Nyt tiedän, millainen on hyvä koulutus, summaa Toni Lahtelin.

– Opin, että kouluttamisessa ei ole kyse pelkästään tiedon siirtämisestä ja tiedon vastaanottamisesta, vaan tarvitaan osallistamista ja oivalluksia. Oppijoiden virkistämistä. Ihmiset on saatava innostumaan asiasta!

Kouluttajakoulutus antoi osallistujille eväitä myös muuhun kuin koulutusten suunnitteluun ja varsinaiseen kouluttamiseen. Uutta näkökulmaa sai esimerkiksi esiintymisjännityksen kanssa pärjäämiseen tai vaikka ammattiosaston toimintaan.

– Minulla on varmempi olo vetää ammattiosaston kokouksia tämän kouluttajakoulutuksen jälkeen, sanoo oman ammattiosastonsa puheenjohtajana toimiva Toni Lahtelin.

Henna Ruuskanen jatkaa:

– Tiesin, että esiintymisjännitys kuuluu asiaan ja on myös hyväksi. Koulutuksessa opin, että jännityksen ei pidä antaa estää tekemistä. Esiintymisestä voi myös nauttia.


Erilaiset oppijat huomioitava

Ihmiset ovat erilaisia oppijoita. Jotkut oppivat lukemalla, toiset kuuntelemalla ja kolmannet tarvitsevat tekemistä käsilleen.

Osallistujat huomasivat oppivansa asioita myös itsestään.

– Pohdimme koulutuksessa paljon sitä, millainen kukin on paitsi kouluttajana, myös oppijana. Se oli avartavaa. Tuntuu, että olen nyt myös itse paljon parempi oppija, Janne Koivisto naurahtaa.

– Ja paitsi että ihmiset oppivat eri tavalla, he oppivat myös eritahtisesti. Osa oppii nopeammin kuin toiset. Tämäkin on osattava ottaa kouluttajana huomioon, Elisa Pursiainen jatkaa.

Ryhmän toiminnassa keskeistä on vuorovaikutus, reflektointi ja itsereflektointi.

– Koulutuksen aikana teimme tosi paljon itsereflektiota. Siitä on taatusti hyötyä muuallakin kuin koulutuksissa, kertoo Elisa Pursiainen.

Sama tunne on Karol Kulalla.

– Koulutuksessa tuli selväksi omat vahvuudet. Opin myös, että tykkään olla ihmisten kanssa, enemmän kuin mitä luulinkaan.

Kouluttajakoulutuksen suorittaneet ovat jatkossa mukana entistä vahvemmin liiton ja ammattiosastojen koulutuksissa.

– Odotan innolla, että pääsen osallistumaan tapahtumiin nyt myös kouluttajan roolissa, Elisa Pursiainen sanoo.

– On mielenkiintoista nähdä, millaista on toimia ”pöydän toisella puolella”. Sain koulutuksessa paljon vinkkejä siihen, miten ryhmää vedetään ja miten kaikki saadaan osallistumaan, lisää Pasi Heinämaa.

Kenelle uunituoreet kouluttajat suosittelevat kouluttajakoulutusta?

– Ihan ehdottomasti kaikkien, jotka ovat ihmisten kanssa tekemisissä, olisi hyvä osallistua kouluttajakoulutukseen. Koulutus ei ole vain niille, jotka haluavat kouluttaa, vaan se on yleissivistystä. Minä opin, miten otan entistä paremmin erilaisia ihmisiä huomioon ja miten heidän kanssaan parhaiten toimin, Jyrki Oksanen vakuuttaa.

KSL-opintokeskus järjestää kouluttajakoulutuksen yleensä vuosittain. Koulutus on SEL:n jäsenille maksuton.

– Kouluttajakoulutukseen kannattaa osallistua, jos haluat oppia uutta itsestäsi ja ryhmien toiminnasta hyvässä porukassa, vaikka kouluttaminen ei omalta jutulta vielä tuntuisikaan, Toni Lahtelin päättää.


Kuvassa KSL:n kouluttajakoulutuksen suorittaneet selliläiset Pasi Heinämaa, Elisa Pursiainen, Karol Kula, Jyrki Oksanen, Henna Ruuskanen, Toni Lahtelin ja Janne Koivisto. Kuva: Anu Korhonen

Liity
jäseneksi